Verovähennykset henkilöverotuksessa 18.11.2016

Matkakuluvähennys 2016

Kun halvimpana kulkuneuvona pidetään muuta kuin julkista kulkuneuvoa, asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten perusteella myönnettävä matkakuluvähennys lasketaan verotuksessa seuraavasti:

- Verovelvollisen käyttäessä asunnon ja työpaikan väliseen matkaan omistamaansa tai hallitsemaansa kulkuneuvoa vähennyksen määrät ovat:

auto 0,24 euroa kilometriltä
moottoripyörä 0,15 euroa kilometriltä
mopo 0,09 euroa kilometriltä
polkupyörä 85,00 euroa vuodessa

 

- Jos asunnon ja työpaikan väliseen matkaan käytetään työnantajan omistamaa tai hallitsemaa autoa, vähennyksen määrä on 0,19 euroa kilometriltä.

- Verovelvollisen käyttäessä edellä mainittuun matkaansa muuta kuin edellä tarkoitettua kulkuneuvoa vähennys myönnetään kustannuksista esitetyn luotettavan selvityksen perusteella. 

Verohallinnon päätös matkakuluvähennyksestä 2016

(Teksti luotu 18.11.2016)

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Matkakuluvähennys 2021

Kun halvimpana kulkuneuvona pidetään muuta kuin julkista kulkuneuvoa, asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten perusteella myönnettävä matkakuluvähennys lasketaan verotuksessa seuraavasti: Verovelvollisen käyttäessä asunnon ja työpaikan väliseen matkaan omistamaansa tai hallitsemaansa...

Lue lisää

Matkakuluvähennys 2020

Kun halvimpana kulkuneuvona pidetään muuta kuin julkista kulkuneuvoa, asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten perusteella myönnettävä matkakuluvähennys lasketaan verotuksessa seuraavasti: Verovelvollisen käyttäessä asunnon ja työpaikan väliseen matkaan omistamaansa tai hallitsemaansa...

Lue lisää

Matkakuluvähennys 2019

Kun halvimpana kulkuneuvona pidetään muuta kuin julkista kulkuneuvoa, asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten perusteella myönnettävä matkakuluvähennys lasketaan verotuksessa seuraavasti: - Verovelvollisen käyttäessä asunnon ja työpaikan väliseen matkaan omistamaansa tai hallitsemaansa...

Lue lisää

Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki