Tulotietojen luovuttamista vastusti 4 600 henkilöä – verovuoden 2019 tiedot julkaistaan 3. marraskuuta

05.10.2020  |  Uutiset

Lokakuun alkuun mennessä 4 600 vähintään yli 100 000 euroa ansio- ja pääomatuloa ansainnutta henkilöä oli pyytänyt Verohallinnolta, ettei heidän tulotietojaan luovuteta medialle. Pyynnöistä 4 087 on hyväksytty.

Kaikki pyynnöt, esimerkiksi postitse paperilomakkeella lähetetyt, eivät vielä näy verottajan järjestelmässä, Verohallinto kertoo. Tähän mennessä 67 pyyntöä on hylätty.

Hyväksyttävä peruste tietojen julkiasematta jättämiseen liittyy esimerkiksi terveyteen, omaan tai läheisten turvallisuuteen tai omassa ammatissa tai työtehtävässäsi toimimiseen. Verohallinto on arvioinut perusteet tapauskohtaisesti. 

Omien tietojen salaamisesta piti pyytää 1.10.2020 mennessä.

Kaikkien henkilöiden – myös niiden, joiden pyynnön tietojen luovuttamisen kieltämisestä Verohallinto hyväksyy – ja yhteisöjen julkiset tuloverotustiedot ovat nähtävillä verotoimistojen asiakaspäätteillä (koronatilanteen vuoksi toimistojen asiakasmäärissä ja asiakaspäätteiden määrissä on rajoituksia) ja saatavilla puhelimitse. 

Hyötyä tietojen luovuttamisen vastustamisesta on vain niille, joiden ansio- ja pääomatulot ovat 100 000 euroa tai enemmän, koska alin tuloraja, jonka ylittävistä ansio- ja pääomatuloista tiedotusväline voi pyytää poiminnan, on 100 000 euroa.

Verovuoden 2019 tiedot julkaistaan 3. marraskuuta.

Minna Petäinen

Tulosta

Oikeasti hyödyllistä tietoa arjen talousasioista

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.