Lausunto hallituksen esityksestä valmisteverotuslain muuttamisesta
Veronmaksajain Keskusliiton lausunto eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle 17.5
Esityksessä ehdotetaan muutettavan valmisteverotuslakia.
Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi etämyynnin verovelvollisuutta koskevaa säännöstä. Verovelvollisuutta laajennettaisiin myös ostajan vastuulle tietyissä etämyynnin tilanteissa. Etämyyntitilanteissa ensisijainen vastuu verosta säilyisi jatkossakin myyjällä. Ostaja olisi kuitenkin yhteisvastuussa valmisteveron suorittamisesta etämyyjän kanssa niissä tilanteissa, joissa myyjä on jättänyt ilmoittamatta Verohallinnolle tuotteista ennen niiden lähettämistä Suomeen eikä tämän ohella ole antanut vakuutta valmisteverojen suorittamisesta, kun kyse on yhdenmukaistetun valmisteveron alaisista tuotteista.
Esityksessä ehdotetaan myös, että kaikkiin valmisteveronalaisten tuotteiden verkkokauppakuljetuksiin tulisi lisätä etämyynnistä tai etäostosta kertova tunniste. Jos tunnisteiden käytössä ilmenisi laiminlyönti, määrättäisiin etämyyjälle tai etäostajalle laiminlyöntimaksu.
Ehdotuksilla on tarkoitus keskeisesti vaikuttaa alkoholin verkko-ostoksiin muista EU-maista. Ehdotuksien vaikutuksien arvioidaan olevan alkoholiveron tuottoon noin 5 miljoonaa euroa vuositasolla ja arvonlisäverotuottoihin noin 2 miljoonaa euroa vuositasolla. Arvio alkoholiveron kasvusta perustuu oletukseen siitä, että 10 prosenttia alkoholijuomien verkkokaupan määrästä siirtyy kotimaiseen myyntiin. Arvio perustuu oletukseen, että noin kolmasosa lopettaa ehdotettujen muutosten takia alkoholin ostamisen verkkokaupasta ja tästä joukosta tapahtuu siirtoa kotimaiseen myyntiin. Arviossa oletetaan, että verkkokaupasta määräytyvien oma-aloitteisten verojen maksu Suomeen ei käytännössä juuri kasvaisi siltä osin, kun verkkokauppa jatkuisi.
Esityksessä mainitaan, että ”vaikutus verkkokaupan määrään riippuu kuitenkin siitä, miten suurena riskinä ostajat pitävät verovastuunsa toteutumista käytännössä”. Kun koettu riski kasvanee esityksen myötä, ostajan velvoitteet lisääntyvät ja viranomaisten tekemä lähetysten valvonta tehostuisi tunnisteiden myötä, on vähintäänkin realistista odottaa tilauksiin liittyvien verojen maksulaiminlyöntien vähenevän uudistuksen myötä. Mahdollinen alhaisempi tilausmäärä voi tehostaa valvontaa entisestään, mikä kasvattaisi ostajien kohtaamaa riskiä.
Ehdotettu muutos ostajan verovelvollisuuden laajentamisesta voi muodostaa ostajalle ongelmallisen tilanteen silloin, kun myyjä perii oston yhteydessä verot ostajalta, mutta jättäisi verotukseen liittyvät velvollisuutensa kuitenkin hoitamatta. Ostajan mahdollisuus varmistua siitä, että myyjä on todella maksanut ostajan toimituksesta vakuuden ja tehnyt ennakkoilmoituksen lienevät vähäiset.
Kuten esityksessä todetaan, valtaosalla alkoholin verkko-ostajista tavoitteena on tilata verkosta alkoholia edullisen hintansa vuoksi. Todennäköisesti tällöin verkkotilaukset jäävät tekemättä ainakin silloin, kun ostaja kohtaa hinnoissa Suomen alkoholiverot lisättynä toimituskuluilla. Etämyynnissä on myyjän velvollisuus maksaa Suomen verot ja tämän pitäisi näkyä ostajalle kyseisten tuotteiden hinnassa ainakin edullisten tuotteiden osalta. Kalliimpien erikoistuotteiden kohdalla tällaisten hintaan perustuvien päätelmien tekeminen veron maksusta tai veron maksamatta jättämisestä on kuitenkin vähintäänkin vaikeaa.
Ongelmalliseksi tilanne voikin koitua silloin, kun juomia tai muita valmisteveron alaisia tuotteita hankitaan verkosta esimerkiksi siitä syystä, että tuotteille ei ole saatavuutta kotimaisessa vähittäismyynnissä, eikä hintansa vuoksi. Tällöin ostajalla voi olla vilpitön tahtokin ostoksiinsa liittyvien verovelvoitteiden hoitamiseen, mutta myyjän toimista varmistuminen voi kuitenkin olla erittäin hankalaa. Ostajalla ei ole ostopäätöstä tehdessään mahdollisuutta varmistua myyjän verovelvoitteiden hoitamisesta tai oman verovastuunsa realisoitumisesta, jollei myyjä ole asettanut Suomeen veroedustajaa. Veronmaksajain Keskusliitto pitää ehdotusta oikeusturvanäkökulmasta ongelmallisena.
Ruotsissa etämyyntiin liittyvien valmisteverovelvoitteiden hoitaminen on varmistettu niin, että tuotteiden vastaanottajasta tulee etämyyjän sijaan verovelvollinen siinä tapauksessa, että etämyyjä ei ole rekisteröitynyt viranomaisrekisteriin. Tässä menettelyssä ostajalla lienee ainakin periaatteessa ennen ostopäätöstä mahdollisuus selvittää, realisoituuko tälle verovelvollisuus tuotteiden tilaajana tarkistamalla myyjän rekisteröintistatus. Esityksessä on todettu, ettei Ruotsin mallin mukainen sääntely, jossa ostajasta tulisi laiminlyöntitilanteissa etämyyjän sijaan verovelvollinen, kannustaisi etämyyjiä toimimaan lain mukaisesti. Sen sijaan esimerkiksi rekisteröinnistä koituvia mahdollisia mainehyötyjä etämyyjälle ja tästä johtuvia kannustinvaikutuksia ei ole arvioitu lainkaan.
Esityksessä esitettyjen ehdotuksien taloudellisten vaikutuksien voi katsoa olevan suuruusluokaltaan maltillisia, joskin niiden vaikutus veropohjaan on tiivistävä ja valtiontalouteen myönteinen. Vaikutusten arvioidaan tehostavan Tullin ja Verohallinnon valmisteveronalaisten lähetysten valvontaa. Lisäksi muutoksilla arvioidaan olevan myönteisiä terveysvaikutuksia, jos sen seurauksena alkoholin kokonaiskulutus vähenee.
Pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaan alkoholilain etämyyntiä koskevaa sääntelyä on tarkoitus selkiyttää yksiselitteiseksi siten, että suomalaisilla on oikeus ostaa etämyyntimenettelyn kautta alkoholia toisissa EU-maissa toimivilta yrityksiltä. Esityksessä ehdotetut muutokset on tarkoituksenmukaista saada voimaan hyvissä ajoin ennen tämän sääntelyn voimaantuloa.
Veronmaksajain Keskusliitto pitää esityksen tarkoitusta ja tavoitetta tärkeinä ja kannatettavina. Ehdotettu yhteisvastuu verosta ilman ostajan mahdollisuutta ennakolta selvittää verovastuun realisoitumista on kuitenkin ongelmallinen oikeusturvanäkökulmasta. Ostajalla tulisi olla mahdollisuus ennen ostopäätöksen tekemistä varmistua mahdollisesta verovastuustaan.
Kati Malinen Janne Kalluinen
lakiasiainjohtaja ekonomisti