Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

22.8.2025

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi perintö- ja lahjaverolain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Veronmaksajain Keskusliiton lausunto valtiovarainministeriölle 21.8.2025

1.Yleisarvio

Veronmaksajain Keskusliitto kannattaa esitettyjä muutoksia perintö- ja lahjaverotukseen. Muutoksilla korjataan nykyisen perintö- ja lahjaverotuksen pahimpia puutteita ja lievitetään niistä aiheutuvia erityisiä ongelmia. Perintöveroasteikon alarajan selvä korottaminen on erityisen positiivinen muutos, sillä rajaa on pidetty muuttumattomana kohtuuttoman pitkään. Tärkeä korjaus on myös perintöveron kymmenen vuoden maksuajalta perittävän koron selkeä kohtuullistaminen. Myös muutokset lahjaverotukseen vievät verotusta oikeaan suuntaan.

 

2. Perintöveroasteikon alarajan korottaminen 30 000 euroon

Veronmaksajain Keskusliitto kannattaa esitettyä perintöveroasteikon alarajan selkeää korotusta, jota liitto on toistuvasti peräänkuuluttanut toimeenpantavaksi jo useiden vaalikausien aikana.

Perintöveroasteikon alarajaa on pidetty samana jo kuusitoista vuotta eli vuodesta 2009 alkaen. Muun muassa tuloveroasteikkoon on tänä aikana tehty säännöllisesti asianmukaisia indeksitarkistuksia, mutta hallitus toisensa jälkeen on selittämättömästi jättänyt perintöveroasteikon alarajan korottamatta. Tämä on jatkuvasti kiristänyt perintöjen tosiasiallista verotusta.

On positiivista, että nykyinen hallitus päätti vihdoin tarttua tähän asiaan ja korjaa tilannetta nostamalla perintöveron alarajan 20 000 eurosta 30 000 euroon. Muutos parantaa perintöverotuksen oikeudenmukaisuutta erityisesti pienehköjä perintöjä saavien kannalta, mutta myös perintöverotusta kokonaisuutena arvioitaessa.

 

3. Perintöveron maksuajalta perittävän koron marginaalin alentaminen kahteen prosenttiin

Veronmaksajain Keskusliitto kannattaa esitettyä perintöveron kymmenen vuoden maksuajalta perittävän koron marginaalin alentamista kahteen prosenttiin, jota liitto on ajanut tärkeänä korjauksena tällä vaalikaudella toteutetun pidennetyn maksuajan ehtoihin.

Nykyinen hallitus toteutti erityisen hyvän ja tärkeän muutoksen, kun se pidensi perintöveron maksuajan kymmeneen vuoteen. Muutoksella lievitetään olennaisesti perintöveron maksamisesta aiheutuvia ongelmia muun muassa tilanteissa, joissa vero tulee maksettavaksi ennen kuin perillinen tosiasiassa on saanut haltuunsa varat veron maksuun. Näin voi olla, kun perintö muodostuu suurelta osin epälikvidistä omaisuudesta, jonka nopea realisoiminen on syystä tai toisesta vaikeaa. Tyypillinen esimerkki tällaisesta omaisuudesta on asunto, johon leski pidättää hallintaoikeuden.

Merkittäväksi ongelmaksi maksuajan pidennyksessä on kuitenkin jäänyt maksuajalta perittävä kohtuuttoman korkea korko. Maksamattomalle perintöverolle laskettava viivästyskorko on ollut korkolain nojalla vahvistettu viitekorko lisättynä 3,5 prosenttiyksiköllä.  Esitetty perintöveron maksuajalta perittävän koron marginaalin alentaminen 2 prosenttiin eli samaksi kuin tuloverotuksen jäännösverotuksessa on perusteltua ja kohtuullista.

 

4. Verotettavan lahjan alarajan sekä koti-irtaimiston verovapaan määrän korotukset 7 500 euroon.

Veronmaksajain Keskusliitto kannattaa esitettyjä verotettavan lahjan alarajan sekä tavanomaisen koti-irtaimiston verovapaan määrän korotuksia.

Perintö- ja lahjaverotus on kokonaisuus, joten perintöveroasteikon alarajaa korotettaessa on perusteltua ja johdonmukaista samalla nostaa myös verotettavan lahjan alarajaa. Esitettyä korotusta 5 000 eurosta 7 500 euroon voi pitää tässä yhteydessä mitoitukseltaan sopivana. Tavanomaisen koti-irtaimiston verovapaan luovutuksen korottaminen 4 000 eurosta 7 500 euroon on myös järkevä tarkistus ja linjassa lahjaveroasteikon uuden alarajan kanssa.

 

5. Sukupolvenvaihdoshuojennuksen muuttaminen

Veronmaksajain Keskusliitto pitää perusteluna esitettyä sukupolvenvaihdoshuojennuksen muutosta, jonka mukaan myös alaikäinen voi saada sukupolvenvaihdoshuojennuksen perintöverosta, jos hänen puolestaan yritystoimintaa jatkaa edunvalvoja. Luonnoksessa esitetty muutoksen rajaaminen vain perillisiin, joiden oikeus perintöön ei perustu yksinomaan perinnönjättäjän testamenttiin, tuntuu kuitenkin keinotekoiselta, ja vaatisi lisäperusteluja.

 

 

Teemu Lehtinen                                       Kati Hannikainen
toimitusjohtaja                                        lakiasiainjohtaja

Tulosta sivu