Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi virvoitusjuomaverosta annetun lain ja alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta sekä virvoitusjuomaverosta annetun lain muuttamisesta annetun lain kumoamisesta
Veronmaksajain Keskusliiton lausunto valtiovarainministeriölle 30.6.2025
Esitysluonnoksessa ehdotetaan muutoksia virvoitusjuomia koskevaan
verolainsäädäntöön. Osa muutoksista liittyy pääministeri Sanna Marinin hallituksen
virvoitusjuomaveroon päättämiin muutoksiin (HE 280/2022). Muutosten ehdotetaan
tulevan voimaan 1.1.2026.
Esitysluonnoksessa ehdotetaan toteutettavaksi virvoitusjuomaveroon korotukset, jotka
perustuvat pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmaan (+30 milj. euroa), kevään
2024 kehysriiheen (+27 milj. euroa) sekä kevään 2025 kehysriiheen (+50 milj. euroa).
Esitysluonnoksessa todetaan, että kaikkien esitysluonnoksessa ehdotettujen muutosten
arvioidaan kasvattavan virvoitusjuomaveron tuottoa yhteensä 110 miljoonalla eurolla.
Verotasojen korotus suhteessa HE 280/2022:ssa esitettyihin virvoitusjuoman
verotasoihin on päätetty toteuttaa korottamalla kunkin veroportaan verokantaa
tasasuuruisesti 11 sentillä per litra juomaa.
Verotuottovaikutuksen mittaluokkaa alleviivaa se, että virvoitusjuomaveron tuoton
arvioidaan olevan 222 miljoonaa euroa vuonna 2025, jolloin ehdotetut muutokset
nostaisivat veron tuottoa peräti noin 50 prosentilla nykyisestä. Tosin on huomattava, että
esitysluonnoksen taulukossa 2 esitettyjen muutosarvioiden perusteella juomakohtaisia
hinnankorotuksia ei voitane luonnehtia suuren suuriksi. Virvoitusjuomaveron piiriin
kuuluvien juomien hintojen nousua lievittää yhtä aikaan voimaan tulevaksi tarkoitettu
ehdotettu 14 prosentin alennetun arvonlisäverokannan alennus 13,5 prosenttiin.
Esityksessä keskeinen virvoitusjuomaveron rakennetta koskeva muutos tehtäisiin
virvoitusjuomaveron verotasojen porrastukseen, josta käytännössä päätettiin jo
hallituksen esityksellä 280/2022, mutta porrastus ei ole kuitenkaan vielä tullut voimaan.
Voimaan tulevassa porrastuksessa olisi kuusi juoman sokeripitoisuuteen perustuvaa
verotasoa nykyisen kahden sijaan. Juomien uuden veroporrastuksen verotasot ja
sokeripitoisuuden rajat ovat seuraavat:
• sokeriton, enint. 0,5 g sokeria 100 millilitrassa – 20 snt/l
• yli 0,5 mutta enintään 2,5 grammaa sokeria 100 millilitrassa – 27 snt/l
• yli 2,5 mutta enintään 5 grammaa sokeria 100 millilitrassa – 35 snt/l
• yli 5 mutta enintään 8 grammaa sokeria 100 millilitrassa – 43 snt/l
• yli 8 mutta enintään 11 grammaa sokeria 100 millilitrassa – 51 snt/l
• yli 11 grammaa sokeria 100 millilitrassa – 59 snt/l
Käyttöön otettava veroporrastus jaottelisi juomia tarkemmin verrattuna nykyiseen
porrastukseen, joka erottelee juomat verotuksen näkökulmasta pelkästään sokerittomiin
(enint. 0,5 g sokeria per 100 ml) ja sokerillisiin (yli 0,5 g sokeria per 100 ml) juomiin.
Sikäli kun juomien sisältämä sokeri katsotaan keskeisimmäksi terveyshaitaksi, tuleva
porrastus huomioisi terveydellisestä näkökulmasta aiempaa paremmin erityisesti melko
matalan sokeripitoisuuden juomia (esim. 0,6–2,5 grammaa sokeria per 100 ml sisältävät
makeutetut kivennäisvedet), sillä näitä juomia verotetaan vielä nykyisin samalla
verokannalla erittäin sokeripitoisten juomien (esim. yli 11 grammaa sokeria per 100 ml
sisältävät energiajuomat) kanssa. Tuleva veroporrastus myös kannustaa juomien
valmistajia tuotekehitykseen, jossa valmistettujen tuotteiden sokeripitoisuus olisi
aiempaa matalampi.
Esitysluonnoksen ehdotuksiin lukeutuu, että kasvipohjaiset juomat voisivat olla
virvoitusjuomaverosta vapaita, mikäli ne sisältävät vähintään 119 milligrammaa
kalsiumia 100 millilitraa kohden. Tämän ohella ne saisivat sisältää enintään 4,8 grammaa
sokeria 100 millilitraa kohden ja niiden tulisi olla maustamattomia.
Pakkaamattomat juomat, jotka on valmistettu välittömään myyntiin elintarvikkeen
luovutuspaikassa ja jotka luovutetaan kuluttajalle samasta elintarvikkeen
luovutuspaikasta kuin missä ne on tehty, sisältyisivät virvoitusjuomaverolain
soveltamisalaan. Näistä juomista kannettaisiin veroa virvoitusjuomaveron porrastuksen
alinta tasoa vastaavalla verotasolla. Käytännössä tämän ansiosta kyseisten juomien
sokeripitoisuutta ei tarvitsisi selvittää, mikä on perusteltua verosta aiheutuvien
hallinnollisten kustannusten välttämiseksi.
Veronmaksajain Keskusliitto näkee haittoihin kohdistuvan
verotuksen yleisesti kannatettavana ja virvoitusjuomaveron
muuttamisen terveysperusteisempaan suuntaan myönteisenä
muutoksena. Verotasojen ehdotettu porrastus juoman
sokeripitoisuuden mukaan on perusteltu, sillä muutoksen
seurauksena virvoitusjuomavero kohdistuisi entistä voimakkaammin
veronalaisten juomien terveyshaittaan, joka tässä tarkastelussa on
juoman sisältämä sokerimäärä.
Veronmaksajain Keskusliitto puoltaa verojen korotuksia haitalliseen
kulutukseen, kun samanaikaisesti kevennetään ansiotulojen
verotusta. On kuitenkin samalla kiinnitettävä huomiota siihen, että
virvoitusjuomaveroon tehtävä korotus on sangen huomattava sen
nykyiseen tuottoon nähden.
Teemu Lehtinen Janne Kalluinen
toimitusjohtaja ekonomisti