Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi jäteverolain 5 §:n ja liitteen muuttamisesta
Veronmaksajain Keskusliiton lausunto valtiovarainministeriölle 3.7.2026
Esitysluonnoksessa ehdotetaan jäteveron veropohjan laajentamista. Ehdotetut muutokset perustuvat pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmaan sekä kehysriihen 2025 päätökseen, jossa tarkennettiin hallitusohjelmassa kirjattua jäteverolinjausta siten, että jäteveron verotuottoa tavoitellaan kasvatettavaksi 10 miljoonalla eurolla. Jäteveron soveltamisalaan lisättäisiin rakeistettu nikkelikuona, kaasunpesulietteet, mineraaliset villajätteet ja eräät maanrakentamisessa hyödynnettävät jätteet.
Mineraaliset villajätteet ja eräät maanrakentamisessa hyödynnettävät jätteet sisällytettäisiin veropohjaan vuoden 2027 alussa ja kyseisiin tuoteryhmiin sovellettaisiin 80 euron verotasoa per jätetonni. Rakeistettu nikkelikuona ja kaasunpesulietteet sisällytettäisiin veropohjaan uudella alemmalla, 30 euron verotasolla jätetonnilta vuoden 2029 alusta. Ehdotukset jäteveron piiriin lisättäviksi tuoteryhmiksi perustuvat selvitykseen, jossa tarkasteltiin kaatopaikoille toimitettavia jätelajeja, joilla on potentiaalia myös hyötykäytössä. Tällaista selvittämistä on perusteltua jatkaa myös tulevaisuudessa.
Verokannan viimeaikaisista korotuksista huolimatta jäteveron fiskaalinen merkitys on pienentynyt selvästi aiemmasta kaatopaikalle sijoitettavan jätteen määrän vähentymisen vuoksi. Tämä on seurausta muun muassa kaatopaikkasijoittamista koskevan sääntelyn kiristymisestä ja jätteiden aiempaa paremmasta hyötykäytöstä kaatopaikkasijoittamisen sijaan.
Veronmaksajain Keskusliitto puoltaa ehdotettuja jäteveron veropohjan laajennuksia osana kokonaisuutta, jossa ansiotuloverotusta kevennetään. Jäteveron veropohjaan tehtävien laajennusten selvittämistä on perusteltua jatkaa tulevaisuudessa.
Teemu Lehtinen Janne Kalluinen
toimitusjohtaja ekonomisti