1.1.2013

Veronmaksajat vahvassa kasvussa - jäseniä jo 236 000

Veronmaksajain Keskusliiton jäsenmäärä on vuoden 2013 alkaessa ennätykselliset 236 452. Jäsenistä on kotitalouksia 192 595 ja yrityksiä 43 857. Vuoden 2012 aikana jäsenmäärä kasvoi 6 687 jäsenellä.

”Suuri ja kasvava jäsenmäärä kertoo kansalaisten laajasta luottamuksesta liittoa kohtaan näinä taloudellisesti haastavina aikoina. Samalla se osoittaa, että liiton jäsenilleen tarjoamalle käytännönläheiselle hyötytiedolle on lisääntyvää tarvetta”, toteaa Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen.

Veronmaksajain Keskusliitto on riippumaton kansalaisjärjestö, joka auttaa ja neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä elämäntilanteissa.

Veronmaksajien toiminta rahoitetaan jäsenmaksuilla, eikä järjestö ota vastaan julkisia avustuksia. Henkilöjäsenen vuosimaksu on 23 euroa ja liittymismaksu 8 euroa. Yritysjäsenmaksu on porrastettu yrityksen työntekijämäärän mukaan. Jäseneksi monet liittyvät esimerkiksi liiton verkkopalvelussa veronmaksajat.fi.

Liiton jäsenet saavat maksutta veroneuvoja puhelimitse, kuukausittain ilmestyvän Suomen suuriman talouslehden Taloustaidon sekä veronmaksajat.fi -verkkopalvelun. Kaikille kansalaisille tarjotaan apua ja puolenpitoa muun muassa veroilmoitusten palautusaikana. Paljon kaikille avointa verotietoa löytyy myös verkkopalvelusta.

Veronmaksajat pyrkii siihen, että verotus on kohtuullista  ja oikeudenmukaista ja julkisia varoja käytetään säästäväisesti niin, että suomalaiset saavat verorahoilleen mahdollisimman hyvän vastineen.

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, puh. 09 6188 7300, 0400 414 652
viestintäpäällikkö Leena Kurkinen, puh. 09 6188 7352, 050 531 5465

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki