19.1.2017

Veronmaksajien Lehtinen: Uusia tiemaksuja ei tarvita – autoveron alentaminen olisi myönteistä

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää liikenne- ja viestintäministeriön esittämää uutta aikaan sidottua tiemaksua tarpeettomana ja nykyisten verojen kanssa päällekkäisenä lisäyksenä verojärjestelmään.

- Nykyisin jo käytössä oleva ajoneuvovero on aikaan perustuva tienkäyttömaksu. Ministeriön nyt esittämä uusi pakollinen tiemaksu olisi sen kanssa päällekkäinen tarpeeton lisäys verojärjestelmään.

- Uudesta tiemaksusta aiheutuisi perusteetonta vaivaa ja ylimääräisiä kustannuksia niin autoilijoille kuin veroja ja maksuja hallinnoiville viranomaisillekin.

Positiivista ministeriön ehdotuksissa on rohkea aloite autoveron poistamisesta. Tällä vaalikaudella hallitus on jo aiemmin päättänyt vuosittain alentaa autoveroa. Verotuksen asteittainen siirtäminen auton hankinnasta sen käyttöaikaan on pitkään noudatettu järkevä linja, jota on hyvä jatkaa edelleen.

- Autoveron poistaminen kertaheitolla kokonaan on radikaali ajatus, joka synnyttäisi helposti kohtuuttomia tilanteita autonsa ennen muutosta hankkineille. Näin suuri muutos edellyttäisi mittavia siirtymäjärjestelyjä ja myös kompensaatioita väliinputoajiksi jääville.

- Autoveron alentamisessa voi olla viisasta edetä maltillisemmin ja asteittaisilla muutoksilla, Lehtinen katsoo.

-  Autoveron tuntuva alentaminen ja samanaikainen ajoneuvoveron maltillinen korottaminen olisi myönteinen ja autokannan uudistumista vauhdittava muutos, jota hallituksen kannattaa harkita.

Lehtinen pitää hyvänä, että ministeriö on nyt luopunut esittämästä pakollista autojen paikannukseen perustuvaa kilometripohjaista tiemaksua, jota joissakin aiemmissa kaavailuissa väläyteltiin. Kilometriperusteinen tiemaksu kummittelee kuitenkin edelleen ”vapaaehtoisena” mahdollisuutena, joka voitaisiin ottaa käyttöön joskus tulevaisuudessa.

- Polttoainevero on jo nyt käytössä oleva päästöperusteinen ”kilometrivero”, joten uuden  pakollisen kilometriperusteisen tiemaksun käyttöönotto olisi perusteetonta päällekkäistä verottamista.

- Hyvä, että ajatus pakollisesta paikannukseen perustuvasta kilometriperusteisesta tiemaksusta on jäänyt ministeriön uusimmissa visioissa taka-alalle.

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, p. 0400 414 652

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki