Verojuristi Tuomo Lindholm vastaa
Kuvaamasi työt oikeuttavat kotitalousvähennykseen.
Kesämökki voi olla useampien kotitalouksien tai henkilöiden yhteiskäytössä. Jos yhteiskäytöstä esitetään selvitys, kotitalousvähennyksen saavat kaikki ne mökkiä käyttäneet henkilöt, jotka ovat maksaneet kotitalousvähennykseen oikeuttavien töiden kustannuksia.
Vähennys myönnetään samassa suhteessa, missä kukin on kuluja maksanut. Lähtökohtana on, että vähennystä vaativa henkilö on itse maksanut vähennyksen perusteena olevat työkustannukset suoraan työn tekijälle.
Selvyyden vuoksi on suositeltavaa, että laskussa on kaikkien laskun maksajien nimet tai jokaiselle osoitetaan oma lasku omasta osuudesta, jos maksajia on useampi kuin yksi.
Vähennystä ei voi esimerkiksi saada sillä perusteella, että kesämökkiä käyttävä maksaa oman osuutensa työkustannuksista välillisesti esimerkiksi maksamalla toisille muita näiden maksettavaksi kuuluvia vapaa-ajan asumiseen liittyviä kiinteistön hoitomenoja.
Vähennykseen oikeuttaa työ, joka on tehty vähennystä vaativan henkilön, hänen puolisonsa tai edesmenneen puolisonsa vanhempien, ottovanhempien, kasvattivanhempien tai näiden suoraan ylenevässä polvessa olevien sukulaisten tai edellä mainittujen henkilöiden puolisoiden käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa.
Sen sijaan alenevassa polvessa olevien sukulaisten käyttämässä asunnossa tai kesämökillä tehty työ ei oikeuta vähennykseen. Esimerkiksi vanhemmat eivät voi vähentää lastensa asunnon tai kesämökin korjauskustannuksia, jos he eivät myös samalla käytä kyseistä asuntoa tai kesämökkiä. Koska te vanhempina käytätte poikanne omistamaa mökkiä, myös teillä on oikeus kotitalousvähennykseen.
Avopuoliso voi saada vähennyksen, jos hän on teettänyt käyttämässään asunnossa tai mökillä kotitalousvähennykseen oikeuttavia töitä.
Asuntoa tai kesämökkiä ei tarvitse omistaa, jotta saa kotitalousvähennyksen.
Verojuristivastaus on julkaistu Taloustaidossa 25.5.2022.