Kotitalousvähennys ja palkanmaksu 17.12.2020

Saako perittävän lapsi jälkikäteen kotitalousvähennyksen?

 

Yksi perittävän lapsista on perittävän eläessä maksanut hänen puolestaan kotitalousvähennykseen oikeuttavien palvelujen kuluja. Onko hänellä jälkikäteen oikeus saada näistä kuluista kotitalousvähennys?

Perittävä kuoli vuonna 2019. Kuolinpesällä ei ole verotettavia tuloja kuolinvuodelta.

Kotitalousvähennykseen oikeuttavia palveluita on ostettu ja maksettu vainajan vielä eläessä.

 

Verojuristi
Merja-Liisa Huolman-Lakari

Verojuristi Merja-Liisa Huolman-Lakari vastaa

Kyllä on. Nimenomaan palvelun maksajalla on oikeus kotitalousvähennykseen.

Oikeus kotitalousvähennykseen on vähennykseen oikeuttavan palvelun maksajalla, jos työ on tehty työn maksaneen henkilön, hänen puolisonsa tai edesmenneen puolison vanhempien, ottovanhempien, kasvattivanhempien tai näiden suoraan ylenevässä polvessa olevien sukulaisten (esim. isovanhempien) tai edellä mainittujen henkilöiden puolisoiden käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa. Tällä perusteella lapsi voi saada kotitalousvähennyksen, kun on maksanut vähennykseen oikeuttavia palveluja.

Jos kotitalousvähennys on jäänyt vaatimatta maksuvuoden verotuksessa, sitä voi vaatia oikaisuvaatimuksella.

Verovuodesta 2017 alkaen tuloverotuksen oikaisuvaatimuksen on voinut tehdä 3 vuoden kuluessa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Muutoksenhakuaika verovuosilta 2014–2016 on vielä 5 vuotta. Tämän takia vuoden 2014 verotusta koskeva oikaisuvaatimus on laitettava vireille viimeistään 31.12.2020. Myös verovuodelta 2017 annettuun päätökseen on haettava muutosta viimeistään 31.12.2020.

Kuolinpesä ei voi saada vähennystä muutoin kuin henkilön kuolinvuodelta toimitettavassa verotuksessa, jos henkilö on vielä elinaikanaan tilannut ja maksanut työn.

Vähennys voidaan myöntää myös, jos henkilö on ennen kuolemaansa sitovasti tilannut kotitalousvähennykseen oikeuttavan työn ja työ on aloitettu henkilön vielä ollessa elossa, mutta se on valmistunut vasta hänen kuoltuaan. Tällöin vähennys voidaan myöntää myös kuolinvuotta seuraavana vuonna.

Jos verovelvollisen tai hänen puolisonsa verot eivät riitä kotitalousvähennyksen tekemiseen tai vähennystä ei muusta syystä voi tehdä, kustannuksia ei voi vähentää tulevien vuosien verotuksessa.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu