Pitääkö kotitalousvähennykseen liittyvät tositteet lähettää verottajalle?

Minulle on kertynyt tänä vuonna kotitalousvähennyskelpoisia kuluja.

Tarvitseeko minun lähettää näihin kuluihin liittyvät sopimukset ja muut tositteet verottajalle esitäytetyn veroilmoituksen tarkistamisen ja palauttamisen yhteydessä?

 

 

Verojuristi
Tero Hämeenaho

Verojuristi Tero Hämeenaho vastaa

Ei tarvitse, mutta pidä tositteet silti hyvässä tallessa. 

Kotitalousvähennykseen oikeuttavien töiden tositteita ei liitetä veroilmoitukseen. Ne on esitettävä verottajalle ainoastaan, jos verottaja niitä erikseen pyytää.

Kotitalousvähennystä vaativan on nykyään säilytettävä tositteet kolme vuotta maksuvuoden jälkeen. Ennen vuotta 2017 maksettujen kustannusten osalta säilytysaika on kuusi vuotta.

Kotitalousvähennys on erityisvähennys, joka ei vaikuta omaisuuden hankintamenon määrittämiseen. Tämän vuoksi tositteiden säilyttäminen esimerkiksi asunnon tai kiinteistön perusparannustöistä tätäkin pidempään voi kuitenkin luovutusvoittoa tai -tappiota ajatellen olla viisasta, jos tällaista omaisuutta joskus realisoidaan eikä luovutus ole verovapaa.

Verojuristivastaus on julkaistu Taloustaidossa 29.1.2021.

Tämä on Verojuristi vastaa -artikkeli, jota ei päivitetä. Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi.

Tulosta sivu