Aviopuolisollani on pienet tulot – voimmeko hyödyntää kotitalousvähennyksen maksimimäärän?

Teetämme kalliin keittiöremontin. Aviopuolisoni maksamat verot eivät riitä oman maksimivähennyksen tekemiseen.

Voiko minä vähentää kotitalousvähennyksenä aviopuolisoltani vähentämättä jäävän osuuden?

 

Verojuristi
Juha Salmikivi

Verojuristi Juha Salmikivi vastaa

Koska aviopuolisosi maksamat verot eivät riitä kotitalousvähennyksen tekemiseen, siirtää Verohallinto viran puolesta vähentämättä jääneen määrään vähennettäväksi sinun verotuksessasi. Edellytyksenä tietysti on, että sinä maksat riittävästi veroja.

Sinun verotuksessasi tehtävä kotitalousvähennys voi tässä tilanteessa ylittää myös remontin henkilökohtaisen maksimivähennyksesi 2 250 euroa. Jos kotitalousvähennystä jäisi edelleen vähentämättä, sitä ei siirretä vähennettäväksi maksuvuoden jälkeisille vuosille. 

Verotuksessa puolisona pidetään henkilöitä, jotka ovat keskenään avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa. Puolisoina käsitellään myös avoliitossa asuvia, jos heillä on tai on aikaisemmin ollut yhteinen lapsi tai he ovat aiemmin olleet naimisissa keskenään.

Kotitalousvähennys tehdään ensisijaisesti valtion tuloverosta. Vähennys tehdään ansiotuloista ja pääomatuloista suoritettavista veroista samassa suhteessa, kun veroja tulisi maksettavaksi. Ansiotulojen verosta vähennys tehdään muiden vähennysten jälkeen ennen alijäämähyvitystä.

Jos vähennys ylittää valtion tuloveron määrän, ylittävä osa vähennetään kunnallisverosta, vakuutetun sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksusta ja kirkollisverosta näiden verojen suhteessa. Sairausvakuutuksen päivärahamaksusta vähennystä ei voi tehdä.

Verojuristivastaus on julkaistu Taloustaidossa 30.1.2022.

Tämä on Verojuristi vastaa -artikkeli, jota ei päivitetä. Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi.

Tulosta sivu