Nuorten kesätyöt ja muut tulot
Kesätyöt ovat usein nuorelle ensikosketus verotuksen maailmaan. Nuorille on kuitenkin hyviä uutisia. Pelkästä kesätyöstä harvoin ansaitsee niin paljoa, että niistä joutuisi maksamaan veroja. Usein riittää, että palkasta peritään pelkkä työeläkemaksu ja työttömyysvakuutusmaksu. Vuonna 2025 ne ovat yhteensä 7,74 prosenttia.
Verolainsäädännössämme ei ole mitään verovelvolliseen ikään perustuvaa helpotusta. Nuoret maksavat veroja siinä missä vanhatkin. Verotuksen progressiivisuuden vuoksi nuoret selviävät kuitenkin monesti pienemmällä verotaakalla. Progressiivisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että veroja maksetaan sitä enemmän mitä enemmän tienaa.
- Kesätöiden ansiosta oppii myös tilaamaan verokortin. Verohallinnon kanssa asiointi kesätöiden yhteydessä on hyvää oppia tulevaisuuden varalta. Suurimmalle osalle meistä Verohallinto tulee hyvinkin tutuksi vuosien saatossa.
- Jokaisen verovuoden jälkeen tehdään keväällä veroilmoitus. Veroilmoituksen tekeminen on nykyään tehty tavattoman helpoksi, kun tarvitsee vain tarkistaa, onko esitäytetyssä veroilmoituksessa asiat kohdillaan. Jos ei ole, niin sitten korjataan ja täydennetään.
Veroja pähkäilevä ei jää tänä päivänä yksin murheidensa kanssa. Hyviä tietolähteitä ovat Veronmaksajien veroneuvontapalvelun lisäksi Verohallinnon verkkosivut.