Lahjoita huonekaluja tai taloustavaraa
Opiskelijan taloutta voi kohentaa myös verottomilla koti-irtaimistolahjoilla. Lahjansaajan ja hänen mahdollisten perheenjäsentensä henkilökohtaiseen käyttöön tulevan tavanomaisen koti-irtaimen lahjasta ei makseta lahjaveroa, jos yksittäisen lahjaesineen arvo ei ole 7 500 euroa suurempi.
Tällaisessakaan lahjoituksessa antajan ja saajan välillä ei tarvitse olla mitään sukulaisuussuhdetta. Verottoman koti-irtaimistolahjan voi antaa niin omalle jälkikasvulle kuin vaikkapa kummilapsellekin.
- Koti-irtaimistoa ovat esimerkiksi huonekalut, taloustavarat, kodinkoneet ja -elektroniikka. Sen sijaan koruja tai kulkuneuvoja, kuten autoa ja venettä ei pidetä tämän säännön tarkoittamana koti-irtaimena.
- Koti-irtainesineiden on oltava kodeissa tavanomaisia. Niinpä verottomuuden ulkopuolelle jäävät esimerkiksi tavanomaista arvokkaammat taulut, veistokset ja muut taideteokset. Esimerkiksi 7 500 euron arvoinen taiteilijamatrikkelissa noteeratun taiteilijan maalaus ei ole tavanomainen, koska sellaisia ei tyypillisesti riipu joka kodin seinillä.
Verottomiin koti-irtaimen lahjoihin ei sovelleta kolmen vuoden yhteenlaskusääntöä. Verottomia koti-irtaimistolahjoja voi sama henkilö antaa samalle lahjansaajalle kolmen vuoden kuluessa useitakin, vaikkapa kerran kuukaudessa, kunhan yksittäisen koti-irtainesineen arvo on enintään 7 500 euroa.
Koti-irtainta voi myös lahjoittaa verotta, vaikka lahjansaajalle olisi jo annettu esimerkiksi 7 500 euron suuruinen rahalahja. Jos taas koti-irtaimistolahja on arvoltaan yli 7 500 euroa, se on kokonaan veronalainen ja tällöin myös kolmen vuoden yhteenlaskusääntö koskee sitä.