Lahjaverotus 7.7.2016

Millä hinnalla voin myydä kiinteistön pojalleni?

Aion myydä pientalokiinteistöni pojalleni. Kiinteistö sijaitsee Paraisilla Nauvossa. Miten hinnoittelen kiinteistön, jotta pojan ei tarvitse maksaa lahjaveroa? Tarkoituksenani ei ole ottaa kiinteistöstä ylihintaa. Riittääkö, jos esimerkiksi tuplaan kiinteistön verotusarvon?

Verojuristi Tuomo Lindholm vastaa: 

Käyvästä myyntihinnasta voi ottaa pois vajaan neljänneksen.

Käypää hintaa ei yleensä pysty arvioimaan verotusarvon perusteella. Käypä hinta selvitetään yleensä vertailukauppojen avulla tai kiinteistönvälittäjän arviolla.

Tarvittaessa voidaan myös hakea Verohallinnolta maksullinen ennakkoratkaisu siitä, syntyykö luovutuksessa käytettävällä kauppahinnalla veronalaista lahjaa.

Ennakkoratkaisun avulla veroseuraamukset voidaan arvioida ennen kauppaa.

Lain mukaan, kun kauppa- tai vaihtosopimuksen ehdoista selviää, että sovittu vastike on enintään kolme neljännestä käyvästä hinnasta, katsotaan käyvän hinnan ja vastikkeen välinen ero lahjaksi.

Jos pientalokiinteistön käypä hinta on esimerkiksi 100 000 euroa, tulee teidän välisen kauppahinnan olla yli 75 000 euroa, jotta poika ei saa kaupassa lahjaa.

Kun kyse on kaupasta, tulee samalla myös muistaa ottaa huomioon myyjän mahdollinen luovutusvoittovero ja ostajan kauppaan liittyvät varainsiirtoveroseuraamukset.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki