Verojuristi Tuomo Lindholm vastaa
Ennakkoperinnöistä pitää maksaa lahjaveroa, koska ne on annettu eläessä. Eli nekin ovat lahjoja.
Vain alle 5 000 euron ennakkoperintö on lahjaverovapaa, koska lahjaveroasteikko alkaa 5 000 eurosta.
Jos sama henkilö antaa kolmen vuoden sisällä useita veronalaisia lahjoja samalle lahjansaajalle, myöhemmin annetusta lahjasta veroa määrättäessä lahjan arvoon lisätään aiempien lahjojen arvot. Lahjojen summasta määrätään lahjavero, josta vähennetään aiemmista lahjoista määrätty lahjavero.
Lahjojen yhteenlaskussa ei oteta huomioon lahjoja, joista ei tarvitse maksaa lahjaveroa. Tällaisia lahjoja ovat esimerkiksi ulkomainen lahja, johon Suomella ei ole verotusoikeutta, kauppa, jossa vastike on enemmän kuin ¾ saadun omaisuuden arvosta tai enintään 4 000 euron henkilökohtaiseen käyttöön tuleva koti-irtaimistolahja tai kasvatus-, koulutus- tai elatuslahja.
Voitte siis maksaa toisen puolesta esimerkiksi vuokran, sähkön, koulukirjat tai ruokaostokset. Tällaisesta lahjoituksesta ei tarvitse maksaa lahjaveroa eikä sitä oteta lahjojen yhteenlaskussa huomioon, jos lahjansaaja ei voi käyttää lahjaa muuhun tarkoitukseen.
Käytännössä teidän pitäisi maksaa laskut tai kulut suoraan esimerkiksi vuokranantajalle tai ruokakauppaan. Jos annat lahjansaajalle rahaa kulujen kattamiseen, kyse on veronalaisesta lahjasta koska lahjansaaja voisi käyttää rahat muuhunkin tarkoitukseen.
Verojuristivastaus on julkaistu Taloustaidossa 11.10.2021.