Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

Lahjaverotus 13.10.2022

Saan lahjan edesmenneen äitini aviopuolisolta – minkä veroluokan mukaan maksan lahjaveroa?

Verojuristi Georg Rosbäck vastaa:

Maksat lahjaveroa halvimman eli ensimmäisen veroluokan mukaan.

Perintö- ja lahjaverolain mukaan ensimmäiseen veroluokkaan kuuluu aviopuolison suoraan alenevassa polvessa oleva perillinen.

Verohallinto on ottanut kantaa kyseiseen tulkintatilanteeseen ja lausunut, että ensimmäistä veroluokkaa sovelletaan myös silloin, kun lahjansaajana on kuolleen aviopuolison lapsi (Kannanotto, Dnro A5/3770/2013). 

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Lahjaveroluokat ja -asteikot

Lahjansaajan pitää maksaa lahjaveroa 5 000 euron arvoisista ja sitä arvokkaammista lahjoista. Lahjan saajat jaetaan kahteen veroluokkaan. Vero määräytyy lahjaveroasteikon perusteella.

Lue lisää

Lahjaverolaskuri

Lahjaverolaskuri kertoo lahjasta maksettavan veron euromäärän lahjan arvon perusteella laskettuna. Se koskee verotusta vuodesta 2017 alkaen.

Lue lisää