Lahjaverotus
20.11.2025

Koskeeko lahjaveron alaraja sekä rahaa että esineitä?

Annan kahdelle aikuisille lapsilleni lahjaksi sekä rahaa että huonekaluja ja kodin elektroniikkaa. Kumpikin on muuttanut hiljattain omilleen ja he tarvitsevat taloudellista apua kodin hankinnoissa. Tiedän, että tietyn suuruisista lahjoista pitää maksaa veroa. Koskeeko lahjaveron alaraja sekä rahaa että esineitä?

Verojuristi
Ella Pettinen

Verojuristi Ella Pettinen vastaa

Lahjan verottomuusraja on veronalaisissa lahjoissa sama riippumatta siitä, mitä annetaan lahjaksi. Lahjaveroa on maksettava kaikenlaisista lahjoista, kuten rahalahjoista, esineistä ja arvopapereista.

Vuonna 2025 lahjaveroa maksetaan lahjasta, jonka arvo on 5 000 euroa tai enemmän tai jos lahjansaaja saa kolmen vuoden aikana samalta lahjanantajalta useita veronalaisia lahjoja, joiden arvo yhteensä on 5 000 euroa tai enemmän.

Verotettavan lahjan alaraja on nousemassa 5 000 eurosta 7 500 euroon 1.1.2026 alkaen. Lahjan arvona käytetään käypää arvoa lahjanantohetkellä.

On hyvä kuitenkin huomioida, että esimerkiksi tavallisen koti-irtaimistoon liittyvän omaisuuden lahjoitus on verovapaa, jos lahjan arvo on korkeintaan 4 000 euroa ja lahja tulee lahjansaajan tai hänen perheensä henkilökohtaiseen käyttöön. Myös tämä raja on nousemassa 7 500 euroon 1.1.2026 alkaen. Verovapaus koskee tavanomaisia koti-irtaimistoon kuuluvia esineitä, kuten huonekaluja ja kodinelektroniikkaa. Tavanomaisena koti-irtaimistona ei pidetä arvokkaampia taide-esineitä, koruja ja keräilykokoelmia. 

Tällaista verovapaata koti-irtaimistolahjaa ei lasketa mukaan kolmen vuoden yhteenlaskusäännökseen.

Jos sama henkilö antaa kolmen vuoden sisällä useita veronalaisia lahjoja samalle lahjansaajalle, myöhemmin annetusta lahjasta veroa määrättäessä lahjan arvoon lisätään aiempien lahjojen arvot. Vuonna 2025 lahjojen summasta määrätään lahjavero, josta vähennetään aiemmista lahjoista määrätty lahjavero.

Tällaiset lahjat eivät siten muutu veronalaisiksi, vaikka sama henkilö olisi yhteenlaskuaikana antanut samalle lahjansaajalle useita verovapaita koti-irtaimistolahjoja. Jos koti-irtaimistolahjan arvo on suurempi kuin 4 000 euroa, se on kokonaisuudessaan veronalainen.

Vuonna 2025 lahjaveroa tulee maksettavaksi kuitenkin vasta, jos saman lahjansaajan lahjan arvo on yksin tai yhdessä kolmen vuoden sisällä samalta lahjanantajalta saatujen muiden lahjojen kanssa 5 000 euroa tai enemmän. 

Tämä on Verojuristi vastaa -artikkeli, jota ei päivitetä. Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa