Miten velkakirja laaditaan siten, ettei lainaa tulkita lahjaksi?
Aion lainata aikuiselle tyttärelleni rahaa. Laadimme lainasta velkakirjan. Mitä asioita on huomioitava velkakirjassa, ettei lainaa tulkita lahjaksi?
Aion lainata aikuiselle tyttärelleni rahaa. Laadimme lainasta velkakirjan. Mitä asioita on huomioitava velkakirjassa, ettei lainaa tulkita lahjaksi?
Lainaa ei katsota verotettavaksi lahjaksi, kun kyse on todellisesta takaisin maksettavasta velasta.
Lainaa pidetään lahjana, jos olosuhteista voidaan päätellä, ettei sitä alun perinkään ollut tarkoitus maksaa takaisin. Myös lainan lyhentäminen toistuvasti lainanantajalta saaduilla veroasteikon alittavilla verovapailla lahjoilla osoittaa, että velkasuhde ei ole todellinen.
Velkasuhteen aitous ratkaistaan aina tapauskohtaisena kokonaisarviointina.
Velkakirjaan on siis tärkeää kirjata realistinen takaisinmaksusuunnitelma, jota myös noudatetaan. Takaisinmaksusuunnitelmassa on otettava huomioon velkojan ikä, jotta laina tulee todennäköisesti maksetuksi takaisin elinaikana. Lainanlyhennykset on hyvä maksaa pankin kautta, sillä lyhennysten maksaminen täytyy pystyä todentamaan.
Lainasta ei kuitenkaan tarvitse periä korkoa, eikä sitä varten tarvitse saada vakuuksia.
Lainaa on lyhennettävä rahasuorituksin kohtuullisessa ajassa. Pitkä laina-aika ilman lyhennysaikataulua ja tehtyjä lyhennyksiä sisältää aina riskin siitä, että laina verotetaan lahjana.
Olennaista on laatia velan takaisinmaksusta realistiset ehdot ja noudattaa näitä ehtoja. Esimerkiksi takaisinmaksuehtoa, jonka mukaan velka katetaan lainanantajan jäämistöstä, ei hyväksytä verotuksessa.
Tämä on Verojuristi vastaa -artikkeli, jota ei päivitetä. Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi.