Olenko oikeutettu puolisovähennykseen vakuutuskorvauksesta?

 

Aviopuolisoni on kuollut joulukuussa 2016. Yhteiset lapsemme perivät hänen omaisuutensa lukuun ottamatta puolisoni sopimasta säästöhenkivakuutuksesta maksettavaa kuolintapauskorvausta, jonka edunsaajaksi puolisoni on määrännyt minut.

Olenko oikeutettu perintöverotuksen puolisovähennykseen siltä osin, kun saamani vakuutuskorvaus on perintöveronalaista?

 

Verojuristi
Tero Hämeenaho

Verojuristi Tero Hämeenaho vastaa

Olet oikeutettu puolisovähennykseen.

Jos perinnönjättäjän puoliso saa perintöä kuolleelta puolisoltaan, hänen perintöosuutensa arvosta vähennetään perintöverotuksessa erityinen puolisovähennys. Puolisovähennys on vuoden 2016 loppuun asti 60 000 euroa (90 000 euroa vuoden 2017 alusta lähtien).

Perittävän kuoleman johdosta leskelle maksettavaan vakuutuskorvaukseen sovelletaan puolisovähennystä myös silloin. kun leski ei muutoin ole perillisasemassa. Näin ollen puolisovähennys voidaan myöntää myös silloin, kun koko puolison perintöveronalainen perintöosuus muodostuu pelkästään vakuutuskorvauksista ja niihin rinnastettavista eristä.

Tämä on Verojuristi vastaa -artikkeli, jota ei päivitetä. Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi.

Tulosta sivu