Pitääkö kuolinpesän maksaa perintöveroa?

 

Maksoin 11 vuotta sitten perintöveroa, kun isäni kuoli. Hänen kuolinpesäänsä kuuluivat minun lisäksi äitini ja sisareni. Leskiäitini kuoli vuosi sitten. Kuolinpesä on jakamaton.

Maksaako kuolinpesä molempien vanhempien jälkeen perintöveroa?

 

Verojuristi
Tuomo Lindholm

Verojuristi Tuomo Lindholm vastaa

Kuolinpesä ei maksa Suomessa perintöveroa.

Mahdollinen perintövero määrätään Suomessa perillisille, testamentinsaajille ja lähisukulaisille vakuutuskorvausten edunsaajina.

Perintövero on myös henkilökohtainen, joten jokainen vastaa vain omasta perintöverostaan.

Osa vanhempiesi omaisuudesta on jo verotettu sinulla isäsi jälkeen. Tätä omaisuutta ei enää veroteta uudelleen äitisi jälkeen.

Lesken jälkeen toimitettavassa perintöverotuksessa verotetaan lesken perillisillä, testamentinsaajilla ja lähisukulaisilla vakuutuskorvausten edunsaajina se omaisuus ja vakuutuskorvaus, joihin heille syntyi lesken kuoleman johdosta oikeus.

Kuolinpesän varallisuuteen eli jäämistöön kuuluu lähtökohtaisesti se varallisuus, jonka vainaja omisti. Yleensä molempien vanhempien jälkeen on olemassa siis kaksi kuolinpesää, jos myös ensin kuolleen aviopuolison kuolinpesä on edelleen vielä jakamatta.

Asiaa käsitellään esimerkiksi Verohallinnon ohjeessa Ensin kuolleen puolison tai lesken jälkeisessä perintöverotuksessa tarvittavat tiedotOhje on tarkoitettu avuksi perukirjojen laatijoille.  

Jos perittyä omaisuutta luovutetaan vastikkeellisesti kuten esimerkiksi kaupalla, voi maksettavaksi tulla myös omaisuuden luovutusvoittoveroa. Kuolinpesän ollessa myyjänä, luovutusvoittovero määrätään kuolinpesälle. Tällöin jokainen kuolinpesän osakas on yhteisvastuullisesti vastuussa kuolinpesän luovutusvoittoverosta. Kuolinpesän osakkaiden verovastuu luovutusvoittoverosta on siis erilaista kuin perillisen verovastuu perintöverosta.  

Tämä on Verojuristi vastaa -artikkeli, jota ei päivitetä. Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi.

Tulosta sivu