Verojuristi Tuomo Lindholm vastaa
Et maksa Suomessa perintöveroa tästä Sveitsissä sijaitsevasta kiinteistöstä.
Tämä verottamiskielto perustuu Suomen ja Sveitsin väliseen perintöverosopimukseen.
Suomella on muutamia kansainvälisiin tilanteisiin liittyviä perintöverosopimuksia, joista seuraa poikkeuksia perintöveron määräytymiseen Suomessa.
Yksi niistä on juuri tämä Sveitsin kanssa voimassa oleva perintöverosopimus.
Normaalisti Suomi voi verottaa perintönä tai testamentilla saadusta omaisuudesta, jos perinnönjättäjä, perillinen tai testamentinsaaja asui kuolinhetkellä Suomessa.
Suomen ja Sveitsin välinen perintöverosopimus vaikuttaa siten, ettei sinun tarvitse maksaa Sveitsissä olevasta kiinteästä omaisuudesta perintöveroa Suomessa.
Jos olisit perinyt Sveitsissä sijaitsevan kiinteistön lisäksi Suomessa perintöverotettavaa omaisuutta, kuten esimerkiksi Suomessa sijaitsevan kiinteistön, perintövero määrätään myös tästä perintöverosta vapaasta Sveitsissä sijaitsevasta kiinteistöstä.
Tällöin Suomessa perintöverosta vähennettäisiin kuitenkin se osuus, joka kohdistuu Suomessa perintöverosta vapaaseen omaisuuteen eli Sveitsissä sijaitsevaan kiinteistöön.
Käytännössä maksaisit tällöin verotuksen progression takia enemmän perintöveroa kuin jos perisit vain Suomessa sijaitsevan kiinteistön.
Ennen vähennettävän veron laskemista, jäämistöosuuteen sisältyvästä verovapaasta omaisuudesta eli Sveitsissä sijaitsevasta kiinteistöstä tulisi kuitenkin vähentää siihen kohdistuvien velkojen määrä.
Kysymys omaisuuden laadusta, onko se kiinteää vai irtainta, määräytyy sen valtion lakien mukaisesti, jossa omaisuus on.