Myyntivoitot ja -tappiot 2.10.2025

Pörssiosakkeita lapsenlapselle lahjaksi – mikä on lahjan arvo?

Aion lahjoittaa lapsenlapselle omistamiani Helsingin pörssin osakkeita. Osa niistä on tänään voitolla ja osa tappiolla. Voinko lähteä siitä, että lahjan arvo on sen päivän päätöskurssi, jolloin se merkitään lahjansaajan arvo-osuustilille?

Aion lahjoittaa lapsenlapselle omistamiani Helsingin pörssin osakkeita. Osa niistä on tänään voitolla ja osa tappiolla. Jotkut ovat sellaisia, joiden omaa ostohintaani en osaa selvittää, koska yhtiöissä on tapahtunut muutoksia. Esimerkiksi Sammon osittaisjakautuminen Mandatumiksi on tällainen.

Voinko lähteä siitä, että lahjan arvo on sen päivän päätöskurssi, jolloin se merkitään lahjansaajan arvo-osuustilille? Tästä arvosta maksetaan lahjavero. Onko muita verotukseen liittyviä asioita, jotka saajan ja antajan pitää ottaa huomioon?

Verojuristi Juha-Pekka Huovinen vastaa:

Vastaus: Kun lahjoitat pörssiosakkeita lapsenlapsellesi, lahjan käypä arvo määräytyy sen päivän pörssikurssin mukaan, jolloin osakkeet kirjataan lahjansaajan arvo-osuustilille. Lahjavero maksetaan tämän käyvän arvon perusteella, eikä lahjakirjan allekirjoituspäivä tai muu sopimuksen päivämäärä vaikuta arvostukseen. Lahjansaajan ja lahjanantajan keskinäisellä sopimuksella ei voi määritellä lahjan verotusarvoa, vaan verotuksessa ratkaisee osakkeiden arvo lahjoituksen täyttymishetkellä.

 

Vaikka et osaisikaan selvittää osakkeittesi hankintahintoja, tämä ei vaikuta lahjansaajan lahjaverotukseen, koska lahjaverotus perustuu lahjan käypään arvoon lahjoitushetkellä.

 

Sinä et maksa veroa luovutusvoitosta, kun lahjoitat osakkeita, joiden arvo on noussut. Et saa liioin vähentää omassa verotuksessasi luovutustappiota, jos lahjoitat osakkeita, joiden arvo on laskenut. Jos lahjansaaja pitää osakkeet yli vuoden, hänen hankintahintansa on lahjaverotuksessa käytetty arvo eli osakkeiden käypä arvo lahjoitushetkellä. Tällöin osakkeiden myyjän mahdollisen myynnin luovutusvoitto tai luovutustappio lasketaan tämän mukaan.

 

Alkuperäisellä hankintahinnalla on merkitystä vain siinä tapauksessa, että lahjansaaja myy nämä lahjaksi saadut osakkeet alle vuoden kuluessa lahjoituksesta – silloin hänen hankintahinnakseen katsotaan lahjoittajan alkuperäinen hankintahinta tai vaihtoehtoisesti 20 %:n hankintameno-olettama. Hän ei siis saa tässä tilanteessa vähentää osakkeiden lahjaverotusarvoa.

 

Jos lahjasta on maksettava lahjaveroa, lahjansaajan on tehtävä lahjaveroilmoitus lahjasta joko Omaverossa tai paperilomakkeella (3602, 3603) kolmen kuukauden kuluessa lahjan saamisesta.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu