Verotuspäätöksessäni on ulkomaisen veron hyvityksiä – mitä nämä ovat?
Verotuspäätöksessäni on käyttämättä olevia ulkomaisen veron hyvityksiä. Mitä nämä ovat? Miten näiden kanssa tulee toimia, vai pitääkö tehdä mitään? Olen piensijoittaja.
Verotuspäätöksessäni on käyttämättä olevia ulkomaisen veron hyvityksiä. Mitä nämä ovat? Miten näiden kanssa tulee toimia, vai pitääkö tehdä mitään? Olen piensijoittaja.
Käyttämättömät veron hyvitykset liittyvät ulkomailta saamiisi osinkotuloihin. Verosopimuksen mukaan tulon lähdevaltiolla on oikeus periä Suomeen maksetusta osingosta lähdeveroa, useimmissa tapauksissa 15 prosentin suuruinen vero.
Koska asut Suomessa, myös ulkomailta saamasi osinkotulo on täällä veronalaista tuloa. Suomen verotuksessa kuitenkin otetaan huomioon osinkotulosta lähdevaltioon maksettu lähdevero.
Käyttämättömät veronhyvitykset ovat syntyneet, kun lähdeveroja ei ole voitu huomioida kokonaan tai lainkaan Suomen verotuksessa. Jos sinulla on ollut aiempina vuosina pääomatuloista tehtäviä vähennyksiä, ulkomaille maksettua veroa ei ole voitu vähentää osittain tai lainkaan Suomen verotuksessa, koska vähennysten vuoksi ulkomaan osingoista ei ole maksettu veroa Suomeen.
Esimerkiksi luovutustappiot on voinut vuodesta 2016 alkaen vähentää myös muista pääomatuloista kuin luovutusvoitoista, mistä johtuen osinkotuloistasi ei ehkä ole maksettu veroa Suomeen. Myös verosta tehtävät vähennykset kuten kotitalousvähennys on saattanut aiheuttaa sen, että ulkomaille maksettua veroa ei ole voitu vähentää Suomen verotuksessa, koska kotitalousvähennyksen vuoksi osingosta ei ole maksettu veroa Suomeen.
Käyttämätön hyvitys vähennetään seuraavan viiden vuoden aikana veroista, jotka sinulle määrätään samaan tulolähteeseen ja samaan tulolajiin kuuluvasta tulosta. Sinun tulisi saada ulkomailla verotettua pääomatuloa, jotta käyttämättömät hyvitykset voisi hyödyntää.
Käyttämättömät ulkomaisen veron hyvitykset vähennetään siinä järjestyksessä, jossa ne ovat syntyneet. Jos käyttämätön hyvitys on verotuksessa vahvistettu, se yleensä vähennetään automaattisesti.
Tämä on Verojuristi vastaa -artikkeli, jota ei päivitetä. Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi.