Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

Ansiotulojen verot ja maksut 2.2.2023

Selviääkö julkisista verotiedoista, onko ansiotulo saatu palkkatyöstä vai onko se eläkettä?

Näkyykö julkisissa verotiedoissa ansiotulo eriteltynä? Saako tiedoista selville, onko se kertynyt esimerkiksi palkkatyöstä vai onko se kenties eläkettä?

Verojuristi Juuso Loikkanen vastaa

Ei näy. Se, mistä ansiotulo kertyy, ei ole julkinen tieto.

Julkisia tuloverotuksen tietoja ovat mm. valtion verotuksessa verotettava ansiotulo ja pääomatulo, kunnallisverotuksessa verotettava tulo, tulovero, kunnallisvero, maksuunpantujen verojen ja maksujen yhteismäärä, ennakoiden yhteismäärä sekä veronkannossa maksettava tai palautettava määrä eli jäännösvero tai veronpalautus.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Yle-vero

Yle-veroa ei mene pienistä tuloista. Henkilön yleisradiovero on 0–163 euroa vuodessa tuloista riippuen.

Lue lisää

Jarin vähennykset

Verovähennykset ovat olennainen osa ansiotulojen verotusta. Esimerkkipalkansaajallemme, Jarille, myönnetään verotuksessa vain viran puolesta tehtävät vähennykset, jotka hänelle myönnetään 40 000 euron bruttopalkastaan "automaattisesti". Kaikista ansiotulojen verotuksessa tehtävistä vähennyksistä...

Lue lisää