Miten Saksasta saatua eläkettä verotetaan?

 

Asun nyt Suomessa ja saan koko eläkkeeni Saksasta. Siitä kaksi kolmasosaa on omaa työeläkettä ja yksikolmasosa leskeneläkettä julkiselta sektorilta.

Miten Suomi verottaa eläkettäni?

 

Verojuristi
Tuomo Lindholm

Verojuristi Tuomo Lindholm vastaa

Suomen ja Saksan välistä uutta verosopimusta on sovellettu vuoden 2018 alusta lukien saatuihin eläketuloihin. Uuden verosopimuksen mukaan Suomella on oikeus verottaa Suomessa asuvan henkilön kaikkia Saksasta saamia eläkkeitä. 

Siltä osin kuin verosopimus antaa myös Saksalle verotusoikeuden, kaksinkertainen verotus poistetaan Suomessa joko hyvitys- tai vapautusmenetelmällä riippuen siitä, minkälaisesta eläkkeestä on kyse.

Aihetta on käsitelty esimerkiksi Verohallinnon ohjeessa Eläketulojen verotus kansainvälisissä tilanteissa. 

Tämä on Verojuristi vastaa -artikkeli, jota ei päivitetä. Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi.

Tulosta sivu