Päivärahat ja kilometrikorvaukset 21.4.2022

Kuskaan lapseni joukkuetta urheiluseuran turnauksiin – voiko seura maksaa minulle kilometrikorvausta?

Voiko urheiluseura maksaa minulle verottoman kilometrikorvauksen, jos kuljetan lasten joukkuetta turnaukseen? En ole työsuhteessa seuraan. Onko verovapaa maksimikorvaus 46 snt/km vai 25 snt/km?

Verojuristi Juuso Loikkanen vastaa:

Yleishyödyllinen urheiluseura voi maksaa vuonna 2022 sille vapaaehtoistyötä tekeville verovapaata kilometrikorvausta 0,46 euroa kilometriltä kuitenkin enintään 3 000 euroa vuodessa. 

Matkoista on tehtävä matkalasku. Matkan on liityttävä urheiluseuran toimintaan, ja siitä on päätettävä asianmukaisesti etukäteen. Tällaisia ovat matkat esimerkiksi ohjelman mukaisiin harjoituksiin ja kilpailuihin.

Julkisen kulkuneuvon mukaan verovapaata korvausta voidaan kuitenkin maksaa rajoituksetta.

Kilometrikorvausten 3 000 euron enimmäismäärää laskettaessa mukaan lasketaan kaikki henkilölle maksetut kilometrikorvaukset. Sillä ei ole merkitystä, että korvausta on maksettu eri matkoilta eri suuruisena esimerkiksi siksi, että kyydissä on ollut muita henkilöitä tai kuljetettavia tavaroita.

Kilometrikorvauksen verovapaa enimmäismäärä on verovelvolliskohtainen. Matkakustannusten korvausten maksajan ei kuitenkaan tarvitse tietää tai selvittää, kuinka paljon matkakustannusten korvauksia henkilö on saanut muilta maksajilta. Jos vapaaehtoistyötä tekevän yhteenlasketut korvaukset ylittävät säädetyt enimmäismäärät, ylimenevä osa on henkilön veronalaista ansiotuloa.

Verovapaata kilometrikorvausta voidaan maksaa myös vapaaehtoistyöntekijän asunnolta vapaaehtoistyön tekemispaikkaan tehdystä matkasta.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki