Olen töissä kaupassa ja saan alennusta ostoksistani – onko tästä edusta maksettava veroa?

 

Olen töissä päivittäistavarakaupassa. Henkilökunta saa alennusta kyseisessä myymälässä ja kaikista saman ketjun myymälöissä tekemistään ostoksista.

Maksetaanko tästä edusta veroa, kun esimerkiksi puhelin- ja autoetukin ovat verollisia?

 

Verojuristi
Juuso Loikkanen

Verojuristi Juuso Loikkanen vastaa

Laista löytyy säännös ns. tavanomaisesta henkilökuntaedusta. Sen mukaan veronalaiseksi tuloksi ei katsota koko henkilökunnan työnantajalta saamaa tavanomaista ja kohtuullista henkilökunta-alennusta työnantajan tuottamista tai kaupan pitämistä tavaroista tai palveluksista. Lisäksi henkilökunta-alennuksen on oltava kollektiivisesti koko henkilökunnan käytettävissä. 

Verohallinto on linjannut tavanomaisuutta ja kohtuullisuutta syventävässä ohjeessa Henkilökuntaedut verotuksessa. Ohjeen mukaan henkilökunta-alennuksen kohtuullisuutta arvioitaessa sitä verrataan asiakkaille myönnettäviin alennuksiin tai, jos tätä perustetta ei voida soveltaa, yrityksen omakustannushintaan. Verovapaa henkilökunta-alennus ei voi olla näin määriteltyä alennusta suurempi.

Tavanomaisena ja kohtuullisena henkilökunta-alennuksena voidaan pitää saman suuruista alennusta, joka annettaisiin esimerkiksi jälleenmyyjille tai parhaimmalle asiakkaalle. Jos työnantajalta saatu henkilökunta-alennus vastaa asiakkaille myönnettyjä alennuksia, henkilökunta-alennukset ovat tavanomaisia ja kohtuullisia. Silloin kun alennus on korkeintaan saman suuruinen kuin niin sanotun parhaan asiakkaan alennus, alennuksen euromäärällä ei ole merkitystä.

Henkilökunta-alennuksen verovapaus koskee vain oman työnantajan ja siihen konsernisuhteessa olevan yrityksen valmistamia tai kaupan pitämiä tuotteita. 

Tämä on Verojuristi vastaa -artikkeli, jota ei päivitetä. Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi.

Tulosta sivu