Lomautukseni kesti kolme kuukautta – miten vähennän työmatkakulut?
Minut lomautettiin keväällä kolmeksi kuukaudeksi koronan takia (huhti-, touko- ja kesäkuu). Heinäkuun olin lomalla.
Ostin kolme kertaa 300 euron kuukausilipun, joka on halvin vaihtoehto.
Elokuusta joulukuulle matkakuluni ovat noin 180 euroa kuukaudessa halvimman vaihtoehdon mukaan, yhteensä 900 euroa. Kulut ovat pienemmät, koska teen loppuvuoden töitä pääasiassa etänä ja työskentelen vain pari päivää viikossa työpaikallani. Millaisen matkakuluvähennyksen voin tehdä tänä vuonna?
Puolisoni osti tammikuussa vuosilipun. Myös hän oli lomautettuna kolme kuukautta ja kesälomalla kuukauden. Hän ei työskentele etänä. Millaisen matkakuluvähennyksen hän voi tehdä tältä vuodelta? Saako hän vähennyksen myös lomautuksen ajalta, kun lippu oli jo hankittu?