Veroilmoitukset henkilöverotuksessa 4.2.2021

Meillä on ollut kiinteistöyhtymä – miten ilmoitamme nyt vuokratulot?

Omistan siskoni kanssa puoliksi omakotitalokiinteistön, jota olemme vuokranneet muutaman vuoden. Olemme muodostaneet ns. kiinteistöyhtymän, joka on tähän saakka tehnyt näistä vuokratuloista verottajalle yhden yhteisen veroilmoituksen. Olen kuullut, että näiden tulojen ilmoittamistapa on muuttunut keväästä 2020. Pitääkö se paikkansa? 

Verojuristi Tuomo Lindholm vastaa:

Kyllä pitää. Ilmoittamistapanne on muuttunut.

Verovuodesta 2020 alkaen kumpikin omakotitalokiinteistön yhteisomistaja ilmoittaa itsenäisesti oman osuutensa talon vuokrauksen tuloista ja kuluista omassa esitäytetyssä veroilmoituksessaan keväällä 2021 joko Omaverossa tai paperilomakkeella 7K (Vuokratulot kiinteistöstä).

Jokaisen omistajan on tehtävä ja säilytettävä 1.1.2020 alkaen itsenäisesti muistiinpanot kiinteistöistä saamistaan vuokratuloista ja niihin kohdistuvista kuluista oman osuutensa mukaisesti.

Verohallinto ei ole enää 1.1.2020 alkaen muodostanut yhteisesti omistetusta kiinteistöstä kuten omakotitalostanne kiinteistöyhtymää verotusta varten. Myös aiemmat kiinteistöyhtymät on lakkautettu 31.12.2019.

Muutos ei koske sellaista kiinteistöyhtymää, joka on arvonlisäverovelvollinen tai joka on hakeutunut arvonlisäverovelvolliseksi kiinteistön käyttöoikeuden luovutuksesta. Nämä kiinteistöyhtymät säilyvät ennallaan. Muutos ei liioin koske maatalousyhtymiä tai metsäyhtymiä.

Verojuristivastaus on julkaistu Taloustaidossa 1.2.2021.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki