Veroilmoitukset henkilöverotuksessa 1.7.2021

Pitääkö auto ilmoittaa esitäytetyllä veroilmoituksella?

Sain sukulaiseltani viime vuonna lahjaksi auton ja kesämökin. Tein niistä määräajassa lahjaveroilmoitukset ja maksoin lahjaverot.

Verottaja oli merkinnyt saamani kesämökkikiinteistön tämän kevään esitäytetyn veroilmoitukseni varallisuustietoihin, mutta lahja-autoani varallisuustiedoissa ei ollut. Olen huolissani, olisiko minun pitänyt ilmoittaa autoni esitäytetyllä veroilmoituksella. 

Verojuristi Tero Hämeenaho vastaa: 

Ei huolta, autoa ei tarvitse ilmoittaa esitäytetyllä veroilmoituksella varoina.

Vaikka meillä Suomessa ei varallisuusveroa enää olekaan, yksityishenkilön on ilmoitettava tiettyjä Verohallinnon päätöksessä määrättyjä varallisuuseriä esitäytetyllä veroilmoituksellaan. Muita varallisuustietoja ei ilmoiteta. Varallisuustietoja tarvitaan esimerkiksi kiinteistöverotusta sekä muuta verovalvontaa varten.

Esimerkiksi kiinteistöt ja asunto-osakeyhtiön osakkeet on ilmoitettava, jos ne eivät ole jo valmiina esitäytetyllä veroilmoituksella varoina. Ilmoitusvelvollisuus koskee varoja sellaisina kuin ne ovat verovuoden päättyessä.

Kaikkea varallisuutta ei esitäytetyllä veroilmoituksella ilmoiteta. Esimerkiksi autoja, moottoripyöriä tai veneitä ei esitäytetylle veroilmoitukselle kirjata.

Verojuristivastaus on julkaistu Taloustaidossa 16.6.2021.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Myin virtuaalivaluuttaa – onko voitoista maksettava veroa?

Olen myynyt virtuaalivaluuttaa ja aion sijoittaa saamani varat toiseen virtuaalivaluuttaan. En ole kotiuttanut voittojani, vaan ne ovat edelleen välittäjän hallinnoimalla tilillä. Joudunko silti maksamaan voitoistani veroja? Verojuristi Georg Rosbäck vastaa: Kyllä joudut. Sinun tulee ilmoittaa...

Lue lisää

Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki