Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

Omistusmuutokset 9.11.2017

Missä vaiheessa maksan yrityskauppaan liittyvän varainsiirtoveron?

Tein esisopimuksen yrityskaupasta, jonka kohteena on rakennusalan osakeyhtiö. Yhtiö ei omista välillisestikään kiinteistö- tai muuta sellaista varallisuutta.

Lopullinen yrityskauppakirja tehdään vasta myöhemmin, ja sen tekemisestä on sovittu esisopimuksessa. Esisopimuksessa sovimme mm. kaupan ehdoista, joiden tulee toteutua ennen kuin teemme lopullisen kaupan osakkeista. Missä vaiheessa maksan 1,6 % varainsiirtoveron ja miten toimin?

Verojuristi Tuomo Lindholm vastaa:

Vero on maksettava kahden kuukauden kuluessa lopullisen kauppakirjan allekirjoittamisesta. Varainsiirtoveroilmoitus on esitettävä Verohallinnolle kahden kuukauden kuluessa kaupanteosta. Ilmoitukseen on liitettävä kopio kauppakirjasta sekä selvitys veron maksusta.

Varainsiirtoveron suorittamisajankohta määräytyy yrityskaupan esisopimustilanteessa vasta siinä vaiheessa, kun sopijapuolten välillä on laadittu lopullinen kauppakirja.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa