Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

Omistusmuutokset 23.1.2025

Tein virheen yritysjärjestelyssä – vältynkö veroseuraamuksilta?

Tein yritysjärjestelyn luettuani netistä ohjeita. Lisäksi soitin pari puhelua Verohallintoon. Nyt kävi ilmi, että olin maallikkona ilmeisesti ymmärtänyt lukemani ja kuulemani asiat väärin, ja minulle saattaa siksi tulla epäedullisia veroseurauksia. Jos toimii parhaan kykynsä mukaan, niin eikö sen perusteella saa virheensä verotuksessa anteeksi?

Verojuristi Georg Rosbäck vastaa:

Verovelvollisen tietämättömyys tai huolimattomuus eivät vaikuta veroseuraamuksiin. Lähtökohtana verosäädösten soveltamisessa on, että kansalaisen on tunnettava lait. Vaikka verovelvollinen toimisi parhaan kykynsä mukaan, tietämättömyys lain edessä ei oikeuta menettelyä.

Jos toteuttamastasi järjestelystä olisi säädösten mukaan pitänyt tulla maksettavaksi veroja, on todennäköistä, että Verohallinto määrää myös veronkorotuksen ja verojen viivästysseuraamuksia. Tuloverotuksen seuraamusmaksuja koskevan Verohallinnon syventävän vero-ohjeen mukaan tahallisuuden ja tuottamuksen arviointi eivät vaikuta veronkorotukseen. Seuraamusmaksut vahvistetaan ilmoittamatta jääneen tulon tai maksamatta jätetyn veron määrän perusteella.

Toisinaan Verohallinnosta saaduilla ohjeilla voi kuitenkin olla lopputulokseen vaikutusta. Jos asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä ja jos verovelvollinen on toiminut vilpittömässä mielessä viranomaisen noudattaman käytännön tai ohjeiden mukaisesti, on asia tällöin ratkaistava verovelvollisen eduksi, jos ei erityisistä syistä muuta johdu. Tätä kutsutaan ns. luottamuksen suojaksi verotuksessa. Luottamuksensuojaa ei saa, jos joku edellä mainituista edellytyksistä ei täyty.

Verohallinnosta suullisesti annettu ohje voi myös tuoda luottamuksensuojaa. Niiden todennettavuus on kuitenkin käytännössä vaikeaa. Jotta luottamuksen suoja ylipäätään voisi olla mahdollista, sinun pitäisi pystyä selvittämään, mitä tietoja olet asiassa antanut, mitä olet tarkalleen ottaen Verohallinnosta kysynyt ja millaisen ohjeen olet siihen saanut.

Korostettakoon vielä, että luottamuksensuoja koskee vain tulkinnanvaraisia tai oikeudellisesti epäselviä tilanteita. Jos toteuttamasi yritysjärjestelyn verotuskäytäntö on vakiintunutta, ei sitä koskeviin toisen suuntaisiin ohjeisiin voi yleensä saada luottamuksen suojaa.

Verohallinnolla on myös syventävä vero-ohje Luottamuksensuojasta verotusmenettelyssä

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu