Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

Yrittäjän auto ja matkat 29.8.2024

Ajan yritykseni ajoja omalla autollani – miten matkakulut kannattaa vähentää?

Omistan noteeraamattoman osakeyhtiön kaikki osakkeet. Olen käyttänyt omaa henkilöautoani yritystoiminnan ajoissa. Kannattaako minun tehdä matkalasku yhtiölle, vai vähennänkö nämä ajot veroilmoituksellani tulonhankintaan liittyvinä kuluina?

Verojuristi Johnny Örnberg vastaa:

Sinun kannattaa tehdä matkalasku yhtiölle.

Voit veloittaa verovapaita kilometrikorvauksia omalla autolla tehdyistä yritysajoista. Verovuonna 2023 yritysajoista on voinut veloittaa verovapaita kilometrikorvauksia 53 senttiä kilometriltä. Vuonna 2024 verovapaa kilometrikorvaus on 57 senttiä kilometriltä. Lisäksi yrityksen tulos ja samalla sen maksamat verot pienenevät veloittamallasi kilometrikorvausten määrällä.

Omistajayrittäjä saattaa työskennellä yhtiössään nostamatta palkkaa. Hänelle voidaan kuitenkin maksaa matkakustannusten korvauksia verovapaasti yhtiön asioissa tehdyistä työmatkoista edellyttäen, että kustannuspäätöksessä säädetyt edellytykset täyttyvät ja että omistajayrittäjä laatii näistä matkoista matkalaskun.

Matkalasku voidaan laatia myös erilaisilla sähköisillä sovelluksilla, jos se sisältää asetuksessa määritellyt tiedot.  

Matkalaskusta on selvittävä:                                                                                                

  • matkan tarkoitus ja kohde (osoite),
  • tarvittaessa matkareitti,
  • matkustamistapa (kulkuneuvo),
  • matkan alkamis- ja päättymisajankohdat (päivämäärät ja kellonajat) sekä
  • ulkomaanmatkoista maa tai alue, jossa matkavuorokausi on päättynyt.

Kilometrikorvauksia laskutettaessa matkalaskusta on edellä mainittujen tietojen lisäksi selvittävä ajettu kilometrimäärä ja yksikköhinta.

Jos et veloita kyseisiä ajoja yritykseltäsi, voit vaatia vähennystä omalla veroilmoituksellasi. Vähennettävänä määränä hyväksytään tällöin kuitenkin vuoden 2023 verotuksessa vain 30 senttiä kilometriltä. Verohallinto vahvistaa kuluvan vuoden vähennyksen euromäärän vasta vuoden 2024 lopussa.  

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu