Pitääkö omistajalle oy:n purun yhteydessä jaettavista sijoitusrahasto-osuuksista maksaa varainsiirtoveroa?

Olen purkamassa omistamaani osakeyhtiötä. Olen tietoinen, että purun yhteydessä omistajalle jako-osuutena jaettavista kiinteistöistä ja arvopapereista pitää maksaa varainsiirtoveroa. Entä sijoitusrahasto-osuudet, maksetaanko niistäkin varainsiirtoveroa?

Verojuristi Georg Rosbäck vastaa:

Ei makseta. Sijoitusrahasto-osuutta ei pidetä varainsiirtoverolain tarkoittamana arvopaperina. Arvopapereita ovat esimerkiksi osake ja sen väliaikaistodistus, taloudellisen yhteisön, esimerkiksi osuuskunnan osuustodistus sekä osakkeen merkintäoikeutta koskeva luovutuskirja kuten optiotodistus.

Todettakoon, että osakeyhtiön purkautuessa sijoitusrahasto-osuuden mahdollinen arvonnousu tuloutuu yhtiön viimeiseen verotukseen. 

Jos siis rahasto-osuuden poistamaton arvo on alempi kuin sen käypä arvo osakeyhtiön purkautuessa, on arvonnousu verotettavaa tuloa osakeyhtiölle. Osakeyhtiön veroprosentti on 20.

Tämä on Verojuristi vastaa -artikkeli, jota ei päivitetä. Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Mikä on osakkeideni hankinta-ajankohta?

Minulle syntyy luovutusvoittoa, koska saan osakkeenomistajana osakeyhtiön purkautuessa jako-osana enemmän kuin omistamieni osakkeiden hankintameno on aikanaan ollut. Panokseni yhtiötä perustettaessa oli vain minimiosakepääoma, joten lasken voittoni hankintameno-olettamalla. Tiedän, että osakeyhti...

Lue lisää