Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

Veroasioiden hoitaminen 2.12.2021

Osakeyhtiö harjoittaa sijoitustoimintaa – onko oy merkittävä ennakkoperintärekisteriin?

Tarkoituksenani on harjoittaa sijoitustoimintaa osakeyhtiön kautta, ja tämän vuoksi olen juuri perustanut osakeyhtiön. Onko tässä tarkoituksessa toimiva osakeyhtiö pakko merkitä ennakkoperintärekisteriin?

Verojuristi Juuso Loikkanen vastaa:

Ennakkoperintärekisteriin kuuluminen ei ole miltään osin pakollista.

Lain mukaan Verohallinto merkitsee hakemuksesta ennakkoperintärekisteriin sen, joka harjoittaa tai todennäköisesti ryhtyy harjoittamaan elinkeinotoimintaa, maataloutta tai muuta tulonhankkimistoimintaa, josta saatua suoritusta ei ole pidettävä palkkana eikä urheilijan palkkiona eikä esimerkiksi hakijan aiemmista laiminlyönneistä muuta johdu.

Myös hakemuksetta voidaan lain mukaan merkitä ennakkoperintärekisteriin edellä tarkoitettua toimintaa harjoittava.

Sijoitusvarallisuuden pelkkä hallinnointi ei ole edellä tarkoitettua tulonhankkimistoimintaa. Muuta tulonhankkimistoimintaa on kuitenkin esimerkiksi omaisuuden luovutusvoiton tuottama tulo.

Mikäli yritystä, joka laskuttaa työ- tai käyttökorvauksia ei ole merkitty ennakkoperintärekisteriin, tulee palvelunostajan toimittaa ennakonpidätys veloitetusta kauppahinnasta. Suorituksen saajan ennakkoperintärekisteröinti ei kuitenkaan vaikuta ennakonpidätysvelvollisuuteen niissä tapauksissa, joissa maksettu korvaus on palkkaa tai urheilijan palkkiota.

Työkorvauksella tarkoitetaan työstä, tehtävästä tai palveluksesta muuna kuin palkkana maksettavaa korvausta. Käyttökorvauksella tarkoitetaan tekijänoikeuden, valokuvaan perustuvan oikeuden ja teollisoikeuden, kuten patentin tai tavaramerkin, käyttämisestä, käyttöoikeudesta tai käyttöoikeuden myynnistä suoritettavaa korvausta taikka teollisia, kaupallisia ja tieteellisiä kokemuksia koskevista tiedoista suoritettavaa korvausta.

Ennakkoperintärekisteriin voidaan merkitä myös sellaiset elinkeinonharjoittajat, jotka eivät laskuta työ- tai käyttökorvauksia. Esimerkiksi pelkästään tavarakauppaa harjoittavakin voidaan merkitä hakemuksesta rekisteriin.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Ennakonkanto

Ennakonkanto on veronmaksun muoto, jossa verovelvollinen huolehtii itse hänelle määrätyn tuloveron maksamisesta. Ennakkoveron perusteeksi pantavaa tuloa voidaan korottaa tai alentaa yleisesti, toimiala- tai tapauskohtaisesti. Ennakkoveroa voidaan alentaa ja korottaa. Aiheeton vero poistetaan.

Jäsenille. Kirjaudu tai rekisteröidy lukeaksesi