Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

Yrityksen verovähennykset 31.8.2023

Määräytyykö liikkeenharjoittajan lisävähennyksen määrä matkustamisajankohdan vai verovuoden mukaan?

Olen uusi liikkeenharjoittaja. Yksityisliikkeeni ensimmäinen tilikausi alkoi vuonna 2022 marraskuussa ja päättyy vuoden 2023 joulukuussa. Miten lisävähennykset autokuluista ja lisääntyneistä elantokustannuksista lasketaan niistä matkoista, jotka olen tehnyt vuoden 2022 puolella? Käytetäänkö vuoden 2022 verovapaan kilometrikorvauksen ja päivärahan määrää?

Johtava asiantuntija Marjo Salin vastaa:

Ei käytetä. Lisävähennykset lasketaan sen kalenterivuoden verovapaiden matkakustannusten korvausten enimmäismäärien mukaan, jonka aikana verovuosi päättyy.

Vuoden 2023 joulukuussa päättyvän tilikauden lisävähennykset lasketaan siten koko tilikaudelta vuodelle 2023 vahvistettujen verovapaiden kilometrikorvausten ja päivärahojen enimmäismäärien mukaan.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa