Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

TaxFax nro 11 • 17.2.2017

Osingoista tehtävät ennakonpidätykset ja ilmoitukset

Verohallinto on julkaissut 13.2.2017 päivätyn ohjeen Ennakonpidätys osingosta ja Verohallinnolle annettavat ilmoitukset, (dnro: A19/200/2017). Ohjeen kohtaa, jossa kerrotaan veroilmoituksen tekemisestä ja ennakonpidätyksen maksamisesta on päivitetty vuoden 2017 alusta voimaan tulleiden lainsäädäntömuutosten mukaisesti.  

Veroilmoitus oma-aloitteisista veroista on annettava sähköisesti. Veroilmoitukset oma-aloitteisista veroista annetaan verkossa esimerkiksi Verohallinnon OmaVero-palvelussa (vero.fi/omavero). Veroilmoitus voidaan ainoastaan erityisestä syystä antaa paperilomakkeella. Veroilmoituksen antamisen määräpäivä on 1.1.2017 ja sen jälkeen alkaneilla verokausilla sama riippumatta veroilmoituksen antotavasta.

Julkisesti noteeratun yhtiön maksamasta osingosta ja sen sijaan maksetusta sijaisosingosta on toimitettava 25,5 prosentin suuruinen ennakonpidätys, jos saajana on luonnollinen henkilö tai kotimainen kuolinpesä.

Muun kuin julkisesti noteeratun yhtiön maksamasta osingosta ja sen sijaan maksetusta sijaisosingosta on toimitettava 7,5 prosentin suuruinen ennakonpidätys, jos saajana on luonnollinen henkilö tai kotimainen kuolinpesä. Ennakonpidätys toimitetaan kuitenkin 28 prosentin suuruisena 150 000 euroa ylittävältä osingon määrältä vuodesta 2015 alkaen.

Jos osingon maksajan työnantajasuoritusten verokausi on kalenterikuukausi, veroilmoitus on annettava kuukausittain edellisen kuukauden aikana pidätetyistä veroista viimeistään kuukauden 12. päivänä (ennen 1.1.2017 päättyneiden verokausien paperi-ilmoitusten määräpäivä kuukauden 7. päivä). Jos kuukauden 12. päivä ei ole pankkipäivä, eräpäivä siirtyy seuraavaksi pankkipäiväksi.  

Osingoista pidätetyt verot on siten ilmoitettava Verohallinnolle osingon nostettavissaolokuukaudelta annettavalla veroilmoituksella. Nostettavissaolo-kuukaudelta annettavalla veroilmoituksella voidaan ottaa huomioon myös ne veronpidätykset ja veron määrän oikaisut, jotka on tehty osingonmaksun jälkeen, mutta ennen veroilmoituksen antamista.  

Jos osingon maksajan työnantajasuoritusten verokausi on neljännesvuosi, veroilmoitus on annettava viimeistään verokautta seuraavan toisen kalenterikuukauden 12. päivänä (ennen 1.1.2017 päättyneiden verokausien paperi-ilmoitusten määräpäivä kuukauden 7. päivä). Jos kuukauden 12. päivä ei ole pankkipäivä, eräpäivä siirtyy seuraavaksi pankkipäiväksi.  

Jos osingon maksajan työnantajasuoritusten verokausi on kuukausi, verokauden vero on maksettava Verohallinnolle viimeistään ennakonpidätyksen toimittamiskuukautta eli osingon nostettavissaolokuukautta seuraavan kalenterikuukauden 12. päivänä. Jos kuukauden 12. päivä ei ole pankkipäivä, eräpäivä siirtyy seuraavaksi pankkipäiväksi.

Jos osingon maksajan työnantajasuoritusten verokausi on neljännesvuosi, verokauden vero on maksettava Verohallinnolle viimeistään ennakonpidätyksen toimittamiskuukautta eli osingon nostettavissaolokuukautta seuraavan toisen kalenterikuukauden 12. päivänä. 

Valitusmenettely

Verohallinto on julkaissut 14.2.2017 päivätyn ohjeen Verovalitusmenettelyä koskeva ohje, (dnro: A213/200/2016). Ohje koskee kaikkia niitä verovalitusasioita, joissa valituksen kohteena on Verohallinnon päätös. 

Ohje koskee niitä muutoksenhakuasioita, joihin sovelletaan 1.1.2017 voimaantulleita muutoksenhakusäännöksiä. Näitä säännöksiä sovelletaan muun muassa verovuotta 2017 ja sitä myöhempiä verovuosia sekä verokautta 1/2017 ja sitä myöhempiä verokausia koskevaan muutoksenhakuun. Lisäksi säännöksiä sovelletaan muutoksenhakuun tilanteessa, jossa Verohallinto tekee verovuotta 2017 aikaisempaa verovuotta tai verokautta 1/2017 aikaisempaa verokautta koskevan ensiasteen muutosverotuspäätöksen vuonna 2017 tai sen jälkeen.  

Muutoksenhakuasioissa, joihin sovelletaan ennen 1.1.2017 voimassa olleita säännöksiä, noudatetaan 22.12.2015 annettua ohjetta.  

Muutosta haetaan yleensä oikaisuvaatimuksella

Verohallinnon tekemiin verotusta koskeviin päätöksiin haetaan pääsääntöisesti muutosta oikaisuvaatimuksella verotuksen oikaisulautakunnalta. Poikkeuksena tästä ovat ennakkoratkaisut. Verohallinnon antamaan ennakkoratkaisuun haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen ja keskusverolautakunnan ennakkoratkaisuun valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Verohallinnon tekemät verotusta koskevat päätökset voidaan muutoksenhaun näkökulmasta jakaa kolmeen ryhmään:

  1. verotuspäätökset, joiden muutoksenhakuaika on pääsääntöisesti 3 vuotta;
  2. erillispäätökset, joiden muutoksenhakuaika 60 päivää; ja
  3. ennakkoratkaisut, joiden muutoksenhakuaika 30 päivää.

Verotuspäätöksiä ovat muun muassa tulo-, kiinteistö- sekä perintö- ja lahjaverotusta koskevat verotuspäätökset. Verotuspäätöksiä ovat myös oma-aloitteisen veron määräämistä koskevat verotuspäätökset. Viimeksi mainittu verotuspäätös on esimerkiksi päätös, jolla Verohallinto määrää verovelvollisen maksettavaksi arvonlisäveroa tai toimittamatta jätettyä ennakonpidätystä.

Verotuspäätöstä koskeva oikaisuvaatimus on tehtävä kolmen vuoden kuluessa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Oikaisuvaatimus voidaan kuitenkin aina tehdä 60 päivän kuluessa päivästä, jona muutoksenhakuun oikeutettu on saanut päätöksestä tiedon.

Erillispäätöksiä ovat muut verotusta koskevat päätökset kuin verotuspäätökset. Erillispäätökset luetellaan asianomaisissa verolaeissa. Erillispäätöksiä ovat esimerkiksi tappioiden poikkeuslupaa koskevat päätökset ja lähdeveron palauttamista koskevat päätökset. Erillispäätöksiä ovat myös arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkitsemistä koskevat päätökset. Erillispäätöksiä ovat lisäksi veronkantolain sekä veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain mukaiset päätökset.

Erillispäätöstä koskeva oikaisuvaatimus on tehtävä 60 päivän kuluessa siitä, kun muutoksenhakija on saanut tiedon Verohallinnon päätöksestä. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön määräaika lasketaan päätöksen tekemisestä.

Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen voi kaikissa verolaeissa ja veroasioissa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä 60 päivän kuluessa oikaisuvaatimukseen annetun päätöksen tiedoksisaannista.

Ennakkopäätösvalitusta koskeva sääntely mahdollistaa sen, että oikaisulautakunnan päätökseen voidaan hakea hallinto-oikeuden asemesta muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Ennakkoratkaisuun voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen (Verohallinnon ennakkoratkaisu) tai korkeimpaan hallinto-oikeuteen (keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu). Valitusaika on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön määräaika lasketaan päätöksen tekemisestä.

Sisällysluettelo