TaxFax nro 18 • 4.4.2017
Kiinteistöverotus
Verohallinto on julkaissut 24.3.2017 päivätyn ohjeen Kiinteistöverolain soveltamisohje (linkki). Ohjeessa käsitellään kiinteistöverolain soveltamista. Seuraavassa ote ohjeen kohdasta, jossa selvitetään verovelvollisen tarkistamis- ja ilmoitusvelvollisuutta.
Verovelvollisen tarkistamis- ja ilmoittamisvelvollisuus
Verotuspäätöksen lisäksi Verohallinto lähettää niille verovelvollisille, joille on maksuunpantu kiinteistöveroa, selvityksen kiinteistöverotuksen perusteena käytetyistä tiedoista. Verovelvollisen on tarkistettava selvitykseltä seuraavat maapohjaa koskevat tiedot: pinta-ala, rakennusoikeus, kaavatilanne, rantaoikeus, käyttötarkoitus, omistus- ja hallintaoikeus.
Rakennuksen osalta verovelvollisen on tarkistettava jälleenhankinta-arvon perusteena käytetyt tiedot ja käyttötarkoitus. Esimerkiksi pientalon osalta tarkistamisvelvollisuus koskee siten rakennuksen käyttötarkoituksen lisäksi valmistumisvuotta, pinta-alaa ja kantavaa rakennetta sekä sitä, puuttuuko rakennuksesta vesijohto, viemäri, keskuslämmitys tai sähköistys.
Tarkistamisvelvollisuuden ohella verovelvollisella on velvollisuus ilmoittaa Verohallinnolle maapohjaa ja rakennusta koskevissa tiedoissa ilmenevät virheet. Virheiden lisäksi verovelvollisen on ilmoitettava Verohallinnolle selvitykseltä puuttuvat kiinteistöt ja rakennukset sekä rakennuksiin kohdistuvat perusparannukset ja huomattavat korjaustoimenpiteet. Ilmoittamisvelvollisuus koskee myös rakennuksen purkua tai käytöstä poistamista.
Korjattavat tiedot tulee ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään ilmoitusosalle merkittynä määräpäivänä. Jos verovelvollinen korjaa hänelle lähetettyä kiinteistöverotuspäätöstä, lähetään hänelle uusi päätös ennen 1. kiinteistöveron eräpäivää.
Jos verovelvollinen ei korjaa kiinteistöverotuksen perusteena olevia tietoja, hänen katsotaan antaneen tiedot kiinteistöverotusta varten hänelle lähetetyn selvityksen mukaisena. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti voi johtaa verotusmenettelystä annetun lain nojalla määrättävään veronkorotukseen.
Ulkomainen yritys Suomessa
Verohallinto on julkaissut 21.3.2017 päivätyn ohjeen Toiminnan aloittaminen Suomessa (dnro: A55/200/2017). Ohjeessa kerrotaan, mitä ilmoituksia ja selvityksiä ulkomaisen yrityksen on annettava Verohallinnolle, kun se aloittaa yritystoiminnan Suomessa. Ohjetta on päivitetty perustamisilmoituslomakkeiden muuttumisen johdosta sekä arvonlisäveron ja työnantajasuoritusten ilmoittamisen ja maksamisen muuttumisen johdosta.
Lisäksi Verohallinto on julkaissut 21.3.2017 päivätyn ohjeen Ulkomaisen yhteisön tuloverotus Suomessa − Liiketulo ja muut ulkomaisen yhteisön Suomesta saamat tulot (dnro: A48/200/2017). Ohjeessa kerrotaan, miten ulkomaista yhteisöä tuloverotetaan Suomesta saadusta tulosta. Ulkomaisella yhteisöllä tarkoitetaan yhteisöä, jota ei ole perustettu Suomen lainsäädännön mukaan tai jonka kotipaikaksi ei ole rekisteröity Suomea.
Uutta oikeuskäytäntöä
Konsernissa henkilökunta-alennus oli mahdollista järjestää verovapaasti osalle henkilöstöä
A-konsernissa oli kolme toimialaa, joihin liittynyttä liiketoimintaa harjoitettiin hallinnollisen emoyhtiön A Oyj:n tytäryhtiöissä ja niiden alaisissa alakonserneissa. Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan tytäryhtiöiden B Oy:n ja C Oy:n oli tarkoitus sulautua emoyhtiö A Oyj:öön.
B Oy antoi henkilöstölleen henkilökunta-alennuksen yhtiön omaan toimialaan liittyneistä tuotteista. Sulautumisen jälkeen B Oy:n harjoittaman toimialan henkilökunta saisi edelleen aiempaa vastaavan henkilökunta-alennuksen kyseisen toimialan tuotteista. Muu A Oyj:n henkilökunta ei tulisi saamaan tätä henkilökunta-alennusta.
Ennakkoratkaisuhakemuksessa kysyttiin, oliko henkilökuntaetu tuloverolain 69 §:n nojalla verovapaa, kun A Oyj:ssä sovellettiin erillistä henkilökunta-alennusta taloudellisesti, hallinnollisesti ja toiminnallisesti muusta A Oyj:ssä harjoitettavasta liiketoiminnasta erillisen liiketoiminta-alueen henkilökunnalle.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että rajaus etuuden myöntämisen suhteen oli objektiivisesti perusteltu. Etu koski koko liiketoiminta-alueen henkilöstöä toimenkuvasta riippumatta. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tässä tilanteessa kysymyksessä oli tuloverolain 69 §:ssä tarkoitettu verovapaa etuus siitä huolimatta, että työnantaja ei antanut samaa etuutta koko yhtiön henkilökunnalle. Ennakkoratkaisu verovuosille 2016 ja 2017. Äänestys 3–2.
KHO 31.3.2017 T:1486 eli vuosikirjassa KHO:2017:50
Laajennettu työterveyspalvelu oli verovapaa etu
A Oy:n tarkoituksena oli tarjota työntekijälleen C:lle ja koko henkilöstölleen B Oy:n tuottama laajennettu työterveyspalvelu, jolla työnantaja voi täydentää työterveydenhuoltonsa palveluita sairauskuluvakuutuksen tavoin kiinteään hintaan. Kyseisen palvelun piiriin kuuluvat yleis- ja erikoislääkärien vastaanottokäynnit, tarvittava kuvantaminen, laboratoriotutkimukset ja leikkaushoidot. Lisäksi palveluun sisältyy vuosittainen hammastarkastus sekä lääkärin lähetteellä leikkausten jälkeinen fysioterapia (10 kertaa/sairaus tai leikkaus), vakavien työ- ja toimintakykyyn vaikuttavien sairauksien ja tapaturmien yhteydessä annettu fysioterapia (20 kertaa/sairaus) ja psykoterapia (20 kertaa/sairaus).
Hakemuksessa kuvatun laajennetun työterveyspalvelun vuosittainen kustannus A Oy:lle on 500 euroa/työntekijä, eikä A Oy vastaa yksittäisten hoitojen suorista kustannuksista. Palveluun sisältyvän hoidon työntekijäkohtaiset enimmäiskustannukset ovat 10.000 euroa jokaista yksittäistä tapaturmaa tai sairautta kohden, ja näistä kustannuksista vastaa palvelusopimuksen perusteella B Oy. Jos sairaus- ja tapaturmakohtainen enimmäismäärä ylittyy yksittäisen työntekijän kohdalla, vastaa ylimenevistä hoitokustannuksista työntekijä itse.
Hakemuksen mukaan palvelun piiriin eivät muun ohessa kuulu kosmeettisiksi katsottavat hoidot, kuorsauksen hoito ja taittovirheleikkaukset. Edelleen palvelun ulkopuolelle on rajattu kilpaurheilussa tai vaarallisten lajien harrastamisen yhteydessä syntyneiden tapaturmien ja sairauksien hoito sekä raskauteen, synnytykseen, lapsettomuuteen ja ehkäisyyn liittyvät hoidot sekä sellaiset hoidot, jotka eivät liity sairauteen tai tapaturmaan.
Kun otettiin huomioon hakemuksessa kuvattua työterveyspalvelua koskevat ehdot sekä palvelun hankkimisesta A Oy:lle aiheutuvat kustannukset, keskusverolautakunta katsoi, että C:n työterveyspalvelun perusteella saamaa etua oli pidettävä tuloverolain 69 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla tavanomaisena ja kohtuullisena. Siten kyseisen työterveyspalvelun tarjoamisesta ei muodostu C:n verotuksessa veronalaista etua. Ennakkoratkaisu verovuosille 2017 ja 2018.
Keskusverolautakunta 10.2.2017 nro 10 (lainvoimainen)
Korvaus oikeudenkäyntikuluista oli osittain veronalaista ansiotuloa
Hallinto-oikeus oli velvoittanut kunnan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja 4 000 euroa, joista kulujen osuudeksi hallinto-oikeus oli arvioinut 1 500 euroa ja palkkiovaatimuksen osaksi 2 500 euroa. A ei ollut käyttänyt omassa asiassaan valitusta tehdessään asiamiestä, vaan hän oli laatinut oikeudenkäyntikirjelmät ja tehnyt muut muutoksenhakumenettelyyn liittyvät työt itse.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että oikeudenkäyntikulujen korvaus oli siihen sisältyvän palkkion osalta korvausta oikeudenkäynnin asianosaiselle aiheuttamasta työstä. Kysymyksessä ei ollut tuloverolain 78 §:ssä tarkoitettu verovapaa vahingonkorvaus vaan tuloverolain 29 §:ssä tarkoitettu veronalainen ansiotulo. Palkkiosta oli tullut toimittaa ennakonpidätys. Verovuoden 2014 ennakkoperintä. Äänestys 4–1.
KHO 2.3.2017 T:889
Tappioiden käyttölupapäätöksen sitovuus
A Oy oli vuonna 2003 hakenut tappioiden käyttölupaa verovuosien 1996–2003 tappioiden vähentämiseen samana vuonna toteutettavaksi suunnitellusta omistajanvaihdoksesta huolimatta. Yhtiö oli myös vuonna 2008 hakenut tappioiden käyttölupaa verovuosien 1998–2007 tappioiden vähentämiseen samana vuonna toteutettavaksi suunnitellusta omistajanvaihdoksesta huolimatta. Yhtiö oli lupahakemuksissaan esittänyt, että omistajanvaihdoksissa oli kyse konsernin sisäisistä toimista ja että yhtiö jatkaa toimintaansa entisellä toimialalla ja entisessä laajuudessa. Yritysverotoimisto oli päätöksillään 2.5.2003 ja 26.11.2008 myöntänyt yhtiölle sen hakemat käyttöluvat.
Yhtiössä oli toimitettu verotarkastus, jossa tehtyjen havaintojen perusteella Verohallinto oli toimittanut verovuodelta 2005 jälkiverotuksen sekä verovuosilta 2006–2010 verotuksen oikaisut verovelvollisen vahingoksi, joissa yhtiön verotettaviin tuloihin oli siirtohinnoitteluoikaisuina tehty lisäyksiä. Tehtyjen lisäysten jälkeen yhtiölle vahvistettiin verotettavaa tuloa toimitetuissa verotuksissa vahvistettujen tappioiden sijasta. Verohallinto oli tällöin myös katsonut, ettei yhtiö ollut antanut lupahakemuksissaan oikeita ja riittäviä tietoja siirtohinnoittelustaan ja toiminnastaan ja ettei lupahakemuksissa tarkoitettujen tappioiden vähennysoikeus ollut tarpeen yhtiön liiketoiminnan jatkumisen kannalta. Koska käyttölupien soveltamisen edellytykset eivät olleet täyttyneet, Verohallinto oli jättänyt käyttöluvat soveltamatta jälkiverotusta ja verotuksen oikaisuja toimittaessaan.
Asiassa ei ollut väitetty, etteivät lupahakemuksissa esitetyt tiedot omistajanvaihdosten toteuttamisesta konsernin sisäisinä toimina ja yhtiön toiminnan jatkamisesta entisellä toimialalla ja entisessä laajuudessa olisi vastanneet todellista tilannetta. Koska tappion määrällä ei normaalisti ole vaikutusta luvan myöntämisharkinnassa ja koska tappion määrä ratkaistaan verotuksessa lupamenettelystä erikseen kulloinkin soveltuvan verolain sekä verotusmenettelystä annetun lain säännösten mukaisesti, korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei käyttöluvan saaneen yhtiön lupapäätöksessä tarkoitettujen verovuosien markkinaehtoisen voiton tasoa koskevilla uusilla tiedoilla vielä sinällään ollut sellaista vaikutusta, että Verohallinto olisi voinut jättää lupapäätöksissä tarkoitetut, lainvoimaisesti vahvistetut tappiot vähentämättä. Verovuodet 2005–2010.
KHO 31.3.2017 T:1488 eli vuosikirjassa KHO:2017:51
Kiinteistövero rakennuksen käyttötarkoituksen muuttuessa
A Ab oli tammikuussa 2011 ostanut teollisuusrakennukseksi rakennetun ja aiemmin teollisuusrakennuksena käytetyn rakennuksen. Rakennukseen oli vuosina 2011–2013 tehty merkittävät purku- ja korjaustyöt, joiden valmistuttua rakennus oli 16.5.2013 otettu käyttöön toimistorakennuksena.
Asiassa oli ratkaistavana, oliko verovuosilta 2012 ja 2013 toimitettavissa kiinteistöverotuksissa rakennuksen verotusarvo laskettava teollisuusrakennukselle vai toimistorakennukselle vahvistettujen säännösten mukaisesti eli mistä ajankohdasta lukien rakennuksen käyttötarkoituksen oli katsottava muuttuneen.
Hallinto-oikeus oli katsonut, että rakennusta ei enää vuoden 2011 lopussa voitu käyttää teollisuusrakennuksena. Kysymyksessä oleva rakennusprojekti, jossa rakennuksen käyttötarkoitusta muutettiin, oli verrattavissa uudisrakentamiseen. Rakennusta oli hallinto-oikeuden mukaan näin ollen pidettävä toimistorakennuksena verovuosien 2012 ja 2013 kiinteistöverotuksissa.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, toisin kuin hallinto-oikeus, että nyt kysymyksessä oleva tilanne ei ollut verrattavissa uudisrakentamiseen. Uudisrakentamisessa rakennuksella ei ollut aiempaa käyttötarkoitusta toisin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa arvioitavana olleessa tilanteessa. Rakennuksen käyttötarkoituksen oli luontevaa katsoa säilyvän purku- ja rakennustöiden aikana samana, joka se oli noiden töiden alkaessa. Siten rakennuksen käyttötarkoituksen ei voitu katsoa muuttuneen kiinteistöverotuksessa ennen kuin rakennus oli otettu uuden käyttötarkoituksensa mukaiseen käyttöön. Kiinteistöllä sijaitsevaa rakennusta oli näin ollen pidettävä sen vanhan käyttötarkoituksen mukaisena teollisuusrakennuksena vielä verovuosien 2012 ja 2013 kiinteistöverotuksissa. (Ään. 4-1)
KHO 30.3.2017 T:1482 eli vuosikirjassa KHO:2017:49
Pysäköintihallirakennukseen sovellettiin vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosenttia
A Oy omisti tontin, tontilla sijaitsevan asuinkerrostalon sekä yhteisomistussuhteessa kuuden muun asunto-osakeyhtiön kanssa tontin pihakannen alla sijaitsevan pysäköintihallin. Yhtiön osakkeet tuottivat oikeuden hallita asuinhuoneistoja yhtiön omistamassa asuinrakennuksessa sekä autohalli- ja pienajoneuvopaikkoja yhtiön osittain omistamassa pysäköintihallissa.
Asiassa oli ratkaistavana, oliko kysymyksessä olevaan pysäköintihalliin sovellettava vakituisten asuinrakennusten veroprosenttia vai yleistä kiinteistöveroprosenttia.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että pysäköintihalli oli A Oy:n välittömässä omistuksessa ja yhtiön osakkeet oikeuttivat hallinnoimaan määrättyjä autopaikkoja sekä pienajoneuvopaikkoja pysäköintihallissa. Pysäköintihalli sijaitsi samalla tontilla, jolla myös yhtiön omistama asuinkerrostalo sijaitsi. Saadun selvityksen mukaan yhtiön omistamat ja hallinnoimat autopaikat olivat olleet sen asukkaiden käytössä ja pysäköintihalli oli siten palvellut kiinteistön asumistoimintoa.
Pysäköintihallin oli näissä olosuhteissa katsottava liittyvän välittömästi A Oy:n omistamaan asuinrakennukseen. Tämän vuoksi pysäköintihallia oli pidettävä kiinteistöverolain 12 §:n 4 momentissa tarkoitettuun autotallirakennukseen rinnastettavana rakennuksena, johon oli sovellettava vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosenttia. Verovuosi 2012.
KHO 28.3.2017 T:1429 eli vuosikirjassa KHO:2017:45
Hankekehitysyhtiöt olivat omistajansa vaihto-omaisuutta
A Oy oli käynnistänyt ja kehittänyt tuulivoimahankkeita. A Oy:llä itsellään ei ole ollut hankkeiden rakennus- ja toteuttamisvaiheissa tarvittavia pääomia, vaan yhtiön tarkoituksena on ollut, että kuhunkin hankkeeseen saadaan jossain vaiheessa mukaan ulkopuolinen kumppani, jonka asiantuntemuksella ja rahoituksella hanketta voidaan viedä eteenpäin rakennus- ja tuotantovaiheeseen. A Oy oli vuosina 2012–2014 perustanut X Oy:n, Y Oy:n ja kuusi muuta hankekehitysyhtiötä. A Oy oli syksyllä 2014 myynyt X Oy:n ja Y Oy:n osakekannat. Kahden tytäryhtiön kehityshankkeet olivat toistaiseksi keskeytyneet. Lisäksi yksi A Oy:n omistama hankekehitysyhtiö oli myynyt liiketoimintansa joulukuussa 2014.
A Oy:n katsottiin perustaneen X Oy:n ja Y Oy:n, jotta yhtiö voisi myydä uusiutuviin energialähteisiin perustuvia osakeyhtiöiden muodossa harjoitettuja hankkeita. X Oy:n ja Y Oy:n osakkeet olivat siten olleet A Oy:n vaihto-omaisuutta. Osakkeiden omaisuuslajia A Oy:n verotuksessa ei ollut arvioitava toisin sen tähden, että A Oy:n toimitusjohtaja ja muut yhtiön johtoon kuuluvat henkilöt toimivat hankekehitysyhtiöiden hallinnossa. A Oy:n osakkeista saamat luovutushinnat olivat sen veronalaisia tuloja. Ennakkoratkaisu verovuosille 2014 ja 2015.
KHO 22.3.2017 T:1328 eli vuosikirjassa KHO:2017:44
Karhunkatselupalveluun sovellettiin alennettua verokantaa
Yhtiöllä oli maastossa kevytrakenteisia kojuja karhujen ja muiden eläinten katselu- ja kuvaustoimintaa varten. Yhtiön tarjoama palvelu sisälsi asiakkaiden kuljetuksen kojulle, eväitä, yöpymisen kojussa sekä oppaan palveluita kojussa ja matkalla sinne. Yhtiö vei karhuille maastoon ruokaa päivittäin ennen asiakkaiden saapumista kojuille. Kojuille saavuttiin yleensä iltapäivällä ja niiltä poistuttiin seuraavana aamuna. Kojuista ei voinut turvallisuussyistä poistua yön aikana.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että karhunkatseluretki ja sillä tarjotut muut palvelut, joilla pyrittiin erityisesti asiakkaan turvallisuuden varmistamiseen, muodostivat yhden suoritekokonaisuuden, jonka verokohtelu määräytyi pääsuoritteen mukaisesti. Pääsuoritteena pidettävä karhunkatselupalvelu oli verrattavissa näytökseen tai pääsyyn eläintarhaan siten, että kyse oli arvonlisäverolain 85 a §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitusta viihdetilaisuuteen rinnastettavasta palvelusta, johon oli sovellettava alennettua verokantaa. Maksuunpano vuosille 2011 ja 2012. Äänestys 3-2.
KHO 30.3.2017 eli vuosikirjassa KHO:2017:47