TaxFax nro 40 • 20.9.2017
Liikuntapalvelujen arvonlisäverokanta
Verohallinto on julkaissut 14.9.2017 päivätyn ohjeen Liikuntapalvelujen arvonlisäverokanta (dnro:A55/200/2016).
Arvonlisäveroa suoritetaan Suomessa tapahtuvista myynneistä pääsääntöisesti 24 prosentin verokannan mukaan. Palvelusta, jolla annetaan mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen, veroa suoritetaan 10 prosenttia veron perusteesta. Ohjeessa selvitetään, milloin alennettua verokantaa sovelletaan.
Liikuntamahdollisuuden tarjoaminen voi olla liikuntaan soveltuvan tilan ja tilaan liittyvien järjestelyjen luovutus (esimerkiksi peli- tai salivuoro), tai kyse voi olla ohjatusta liikunnasta. Kun myytävän palvelun sisällön pääpaino on opetuksessa, valmennuksessa tai huvin, virkistyksen ja ajanvietteen tarjoamisessa, harjoitettava toiminta ei ole arvonlisäverolaissa tarkoitettua liikunnan mahdollistavaa palvelua. Näin on, vaikka palvelun suorittaminen olisi fyysisesti vaativaa ja vaikka kyseinen palvelu välillisesti liittyisi liikunnan harjoittamiseen. Tällaiseen toimintaan sovelletaan yleistä verokantaa, ellei kyse ole muusta alennetun verokannan alaisesta palvelusta, kuten kulttuuri- ja viihdetilaisuuksien pääsymaksusta. Seuraavassa otteita ohjeen lajikohtaisia kysymyksiä käsittelevästä luvusta:
Golf
Golfin ja pienoisgolfin pelaaminen on liikuntaa ja pelioikeuden luovuttaminen palvelua, jolla annetaan mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen. Myyntiin sovelletaan alennettua verokantaa. Maksutavalla ei ole vaikutusta sovellettavaan verokantaan, kun maksu on vastiketta nimenomaan pelioikeuden luovuttamisesta.
Golfosakkeiden myynti ei ole liikunnan mahdollistavaa palvelua vaan arvonlisäverotonta arvopaperikauppaa. Golfosakkeen vuokraus on palvelua, jolla annetaan mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen. Jos vuokraus tapahtuu liiketoiminnan muodossa, vuokraukseen sovelletaan alennettua verokantaa.
Golfkentän lähellä sijaitsevalla lyöntiharjoittelualueella (driving range) lyödään golfpalloja matolta tai nurmelta. Lyöntiharjoittelualueella tapahtuva lyöntiharjoittelu on liikuntaa, joten tästä toiminnasta perittyihin maksuihin sovelletaan alennettua verokantaa.
Golfin harrastamisen alussa suoritetaan yleensä green card eli niin sanottu golfin ajokortti. Green cardin suorittamisen tavoitteena on varmistaa, että pelaajalla on riittävät tiedolliset ja taidolliset valmiudet pelata golfia sujuvasti ja turvallisesti. Green card -kortin suorituksessa kyse on pääasiallisesti opetuksesta. Green card -kortin suorittamisesta perittävään maksuun sovelletaan yleistä verokantaa.
Ratsastus
Ratsastusta harjoitetaan lajin luonteesta johtuen tavallisesti ohjattuna. Antaessaan mahdollisuuden ratsastuksen harjoittamiseen myyjä luovuttaa asiakkaalle maneesin tai muun vastaavan tilan käyttöoikeuden, hevosen ja muut ratsastuksessa tarvittavat välineet. Lisäksi myyjä valvoo ratsastusta ja antaa lajin harrastamiseen tavanomaisesti kuuluvaa ohjeistusta muun muassa hevosen käsittelyyn. Tämä on tarpeen jo turvallisuussyistä. Ohjatusta ratsastuksesta perittäviin korvauksiin sovelletaan alennettua verokantaa.
Kun kyse ei ole lajin harjoittamiseen tavanomaisesti ja tyypillisesti liittyvästä ohjauksesta ja valvonnasta, vaan ratsastuksen lajiteknisestä opetuksesta tai valmennuksesta, myytävän palvelun luonne muuttuu ohjatun liikunnan harjoittamisesta opetuspalveluksi. Myynti on tässä tilanteessa kokonaisuudessaan yleisen verokannan alaista opetuspalvelua.
Ratsastusvaellukset ja maastoratsastus, joihin ei liity ajanvietteellisiä tai elämyksellisiä lisäpalveluja, ovat liikunnan mahdollistavaa palvelua. Sen vuoksi niihin sovelletaan alennettua verokantaa. Pelkkä hevosen vuokraus rinnastuu urheilu- ja liikuntavälineen vuokraukseen. Vuokraukseen sovelletaan yleistä verokantaa.
Jooga, pilates, taiji ja muut vastaavat liikuntamuodot
Joogalajeja on lukuisia erilaisia. Joogaan yhdistyy tyypillisesti samanaikaisesti sekä liikkuvuutta ja lihasvoimaa edistävä puoli että henkistä hyvinvointia tukeva puoli. Edellä mainitun kaltainen ohjattu jooga on lähtökohtaisesti palvelua, jolla annetaan mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen. Myyntiin sovelletaan alennettua verokantaa. Joogan lisäksi alennettua verokantaa sovelletaan esimerkiksi ohjattuun pilatekseen ja taijiin.
Palvelusta käytetyllä nimityksellä ei ole merkitystä sovellettavaa verokantaa ratkaistaessa. Palvelun nimeäminen joogaksi ei siis sellaisenaan tee palvelusta alennetun verokannan alaista, vaan verokanta määräytyy palvelun tosiasiallisen sisällön mukaan. Jos kyse tosiasiallisesti on palvelusta, johon ei sisälly lainkaan tai johon sisältyy hyvin vähän perinteiseen joogaan liittyvää fyysistä liikettä ja venyttelyä, kyse ei ole alennetun verokannan alaisesta palvelusta. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi mindfulness sekä nauru- ja laulujooga, joissa pääpaino on rentoutumisessa ja stressin purkamisessa nauraen tai laulaen.
Uimaopetus ja vauvauinti
Uimaopetukseen sovelletaan yleistä verokantaa. Uimakouluissa annettavan uimaopetuksen tavoitteena on opettaa asiakkaille riittävä uimataito. Kyse voi olla myös uimataitoisten asiakkaiden uintitekniikan kehittämiseen tähtäävästä opetuksesta.
Myös vauvauintiin sovelletaan yleistä verokantaa. Ohjattuun vauvauintiin osallistumisen pääasiallisena tarkoituksena ei ole uintiliikunnan harjoittaminen. Vauvauinti on vauvan ja koko perheen yhteinen leikkihetki, jonka tarkoituksena on saada lapsi pitämään vedestä ja tukea lapsen yksilöllistä kehitystä koulutetun ohjaajan valvonnassa. Ohjaajan antamalla opetuksella on asiakkaan kannalta keskeinen merkitys verrattuna tilanteeseen, jossa asiakas maksaa ainoastaan pääsystä uimahalliin.
Agility ja toko
Agility ei ole arvonlisäverolaissa tarkoitettua liikuntaa. Maneesin ja muiden liikuntatilojen vuokraukseen agilityn harjoittamista varten sovelletaan yleistä verokantaa. Vastaavasti yleistä verokantaa sovelletaan agilityn ohjaukseen.
Tokon eli tottelevaisuuskokeen tavoitteena on opettaa koiralle miellyttävää ja hallittua käyttäytymistä sekä koiran ohjaajalle oikeaa ja asiallista koiran käsittelytaitoa. Tottelevaisuutta voi harrastaa myös ilman kilpailullisia tavoitteita. Tottelevaisuuskokeessa tuomari arvioi koiralle opetettujen liikkeiden hallintaa sekä koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä. Tokossa on piirteitä sekä agilitystä että koirakoulusta. Toko ei ole arvonlisäverolaissa tarkoitettua liikuntaa. Tokosta perittäviin maksuihin sovelletaan yleistä verokantaa.
Värikuulapeli (paint ball)
Värikuulapeliä pelataan omatoimisesti tai ohjattuna. Omatoimisessa pelissä asiakas pelaa peliä itse järjestämällään pelialueella. Asiakas noutaa pelikaluston sitä vuokraavalta yritykseltä, joka antaa kaluston käyttökoulutuksen ja kertoo tärkeimmät pelaamiseen liittyvät asiat. Asiakas pelaa peliä omatoimisesti ja palauttaa kaluston käytön jälkeen myyjälle. Omatoimisten pelien kohdalla kyse on yleisen verokannan alaisesta varusteiden ja kaluston vuokrauksesta.
Kenttäpelit pelataan palveluntarjoajan kentällä. Myytävään palvelukokonaisuuteen sisältyy tavanomaisesti pelikentän käyttöoikeuden tilapäisluonteinen luovutus ja pelissä tarvittava kalusto ja pelivarusteet. Kun palveluun sisältyy varusteiden lisäksi pelikentän käyttöoikeuden luovutus, myynti on kokonaisuudessaan liikunnan mahdollistavaa palvelua ja myyntiin sovelletaan alennettua verokantaa.
Ohjatut pelit pelataan ohjaajan vetämänä palveluntuottajan kentällä. Ohjatussa pelitapahtumassa ohjaus on lajin sääntöjen, kaluston toiminnan ja turvallisuusasioiden läpikäyntiä ja ohjaaja saattaa myös toimia tuomarina. Ohjaaja on koko pelin ajan läsnä. Palveluun sisältyy pelissä tarvittava kalusto ja pelivarusteet. Ohjattu värikuulapeli on kokonaisuudessaan palvelua, jolla annetaan mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen. Myyntiin sovelletaan alennettua verokantaa.
Etu- ja sukunimilaki uudistetaan
Hallitus esittää (He 104/2017), että etu- ja sukunimeä koskeva lainsäädäntö uudistetaan kokonaisuudessaan. Kotimaiseen nimikäytäntöön pohjautuvia säännöksiä väljennettäisiin. Tavoitteena on, että uusi etu- ja sukunimi laki voisi tulla voimaan vuoden 2019 alusta.
Esityksen mukaan etunimen ei enää edellytettäisi olevan kotimaisen nimikäytännön mukainen, vaan ehdotettua uutta etunimeä arvioitaisiin suhteessa kaikkiin Suomessa käytössä oleviin etunimiin riippumatta siitä, minkä maan nimikulttuurista nimi on lähtöisin.
Etunimien sukupuolisidonnaisuudesta ei luovuttaisi, mutta nimet, joiden ei voida katsoa vakiintuneen vain jommankumman sukupuolen nimiksi, olisivat edelleen molempien sukupuolten käytettävissä.
Esityksen mukaan kahdesta eri sukunimestä voitaisiin muodostaa sukunimiyhdistelmä. Näin esimerkiksi lapsella voisi olla nimiyhteys kumpaankin vanhempaansa tilanteessa, jossa vanhemmilla on eri sukunimet.
Puolisoiden yhtäläinen oikeus muodostaa sukunimiyhdistelmä toistensa sukunimistä kunnioittaisi puolisoiden tahtoa muodostaa nimiyhteys toisiinsa ilman, että kumpikaan joutuisi luopumaan omasta nimi-identiteetistään tai nimiyhteydestä mahdolliseen lapseen. Puolisot voisivat edelleen valita myös yhden, yhteisen sukunimen, joka siirtyy sellaisenaan lapselle.
Pitkäkestoisessa avoliitossa elävät voisivat saada erillisestä hakemuksesta yhteisen sukunimen tai sukunimiyhdistelmän. Avopuolisoilla olisi oikeus yhteiseen sukunimeen myös, jos heillä on yhteinen lapsi tai yhteisessä huollossa oleva lapsi.
Mahdollisuus yhteiseen sukunimeen tai sukunimiyhdistelmään koskisi myös rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä.