TaxFax nro 45 • 13.10.2017
Lämmityspolttoaineiden verotus kiristyy
Hallitus esittää (He 138/2017), että lämmityspolttoaineiden hiilidioksidiveron hintaa korotettaisiin vuoden 2018 alusta neljällä eurolla 62 euroon hiilidioksiditonnilta. Lisäksi energiasisältöveroa korotettaisiin noin 0,45 megawattitunnilta.
Hiilidioksidivero
Lämmityspolttoaineiden hiilidioksidiveron korotus nykyisen 58 euron sijasta 62 euroon tonnilta tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi kevyen polttoöljyn hiilidioksidivero nousisi noin 0,0043 eurosta megajoulelta noin 0,0046 euroon megajoulelta. Hiilidioksidiveron korotuksen tavoitteena on kannustaa vähäpäästöisten lämmityspolttoaineiden käyttöön ja parantaa maakaasun kilpailuasemaa erityisesti suhteessa kivihiileen. Energiasisältöveron korottaminen 0,45 eurolla megawattitunnilta tarkoittaisi, että energiasisältövero nousisi 0,00196 eurosta megajoulelta 0,00208 euroon megajoulelta.
Bioperäiset nestemäiset lämmityspolttoaineet
Bioperäisten nestemäisten lämmityspolttoaineiden verotuksen rakenne säilyisi ennallaan. Niiden hiilidioksidiveroa alennettaisiin nykyisen verorakenteen mukaisesti siten, että kestävien ensimmäisen sukupolven biopolttoaineiden hiilidioksidivero olisi puolitettu. Toisen sukupolven biopolttoaineilta ei kannettaisi edelleenkään hiilidioksidiveroa. Energiasisältövero nousisi vastaavin perustein kuin fossiilisten lämmityspolttoaineiden.
Mäntyöjy
Lämmitykseen käytetystä mäntyöljystä kannetaan valmisteveroa raskaan polttoöljyn veroa vastaava määrä. Veron tarkoituksena on ohjata mäntyöljy energiakäytöstä jatkojalostukseen kemianteollisuuden raaka-aineeksi. Jatkojalostuksen raaka-ainesaannin turvaamiseksi ehdotetaan, että mäntyöljyn veroa korotettaisiin saman verran kuin raskaan polttoöljyn.
Biokaasu ja turve
Muutoksia ei ehdoteta biokaasun, kiinteiden biomassojen eikä turpeen verotukseen.
Etuustulojen ja eläkkeiden takaisinperintä
Verohallinto on julkaissut 6.10.2017 päivätyn ohjeen Etuustulojen ja eläkkeiden takaisinperintä (dnro: A198/200/2017).
Ohjeessa käsitellään eläkkeiden, opintorahan ja muiden veronalaisten lakisääteisten etuuksien takaisinperinnän vaikutusta verotukseen sekä lyhyesti maksajan ennakonpidätys- ja vuosi-ilmoitusmenettelyä.
Ohjeen kohtaan 4 on lisätty etuustulojen oikaisua ja eläketulovähennystä koskeva korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu KHO 2011:71. Korkein hallinto-oikeus katsoi ratkaisussaan, että takautuvasti maksettu eläke ei oikeuta eläketulovähennykseen siltä osin kuin se ei ole saajansa veronalaista tuloa takaisinperinnän vuoksi. Kun eläkelaitokset maksoivat suoraan aikaisemman veronalaisen työttömyyspäivärahan maksajalle suorituksen, jonka tämä oli aikaisemmin samalta ajalta maksanut verovelvolliselle, tällainen tulo ei ollut veronalaista tuloa.
Ohjeistusta on muutettu tilanteissa, joissa tulojen puuttumisen tai pienuuden vuoksi suorituksen takaisinmaksuvuonna ei voida tehdä takaisinperintävähennystä.