Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

TaxFax nro 58 • 14.12.2017

Kuolinpesien luovutusvoitot ja -tappiot

Verohallinto on julkaissut 8.12.2017 päivätyn ohjeen Kuolinpesien luovutusvoitot ja -tappiot verotuksessa (dnro: A133/200/2017). Ohjeessa käsitellään kuolinpesien omaisuuden luovutuksista syntyviä voittoja ja tappioita perustilanteissa. Ohjeessa selvitetään mm. kuolinpesän jäämistöön kuuluvan asunnon luovutukseen liittyviä ongelmakohtia. Ohjeessa käsitellään myös lesken luovuttaman omaisuuden luovutusvoittoverotuskysymyksiä. 

Ohjeeseen on lisätty korkeimman hallinto-oikeuden päätös KHO:2017:80 johtopäätöksineen. Muuttuneita kohtia sovelletaan 1.1.2018 tai sen jälkeen toteutuneisiin luovutuksiin. Ohjeen kohtaa, joka käsittelee luovutusvoiton laskemista puolisoiden kuolinpesien myydessä omaisuuttaa, on myös muutettu. 

Muutoksia vuoden 2018 verolakeihin

Tasavallan presidentti on vahvistanut 14.12.2017 seuraavat muutokset verolakeihin: 

Varainsiirtoverotus 

Varainsiirtoveroa (He 109/2017) ei ole suoritettava tuloverolaissa tarkoitetussa toimintamuodon muutoksessa, jossa liikkeen- tai ammatinharjoittaja taikka maa- tai metsätalouden harjoittaja perustaa tätä toimintaa jatkamaan osakeyhtiön, jonka osakkeet hän merkitsee. Verovapaus koskee sekä kiinteää omaisuutta että arvopaperiomaisuutta. Lisäksi muutetaan säännöstä, joka koskee kiinteistön luovutuksesta kirjaamisviranomaiselle annettavaa selvitystä. Riittävänä selvityksenä siitä, että veroa ei ole suoritettava, pidetään apporttiomaisuuden luovutuskirjaa, jossa on yksilöity verovapauden piiriin kuuluva omaisuus, ja verovelvollisen vakuutusta siitä, että kyse on verovapauden edellytykset täyttävästä luovutuksesta. Laki tulee voimaan 1.1.2018. 

Varainsiirtoveroa ei ole eräin edellytyksin suoritettava, kun kunta, kuntayhtymä, yksityinen yhteisö tai säätiö vuosina 2018-2022 luovuttaa yksityiselle osakeyhtiölle sen osakkeita vastaan kiinteistön, joka on luovuttajan harjoittaman ammattikorkeakoululain tai ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaisen toiminnan käytössä ja vastaanottava yhtiö tai sen omistaja käyttää kiinteistöä mainittuun toimintaan. Laki (He 153/2017) liittyy hallitusohjelman mukaiseen ammatillisen koulutuksen reformiin. Laki tulee voimaan 1.1.2018. 

Tuloverotus

Valtion vuoden 2018 tuloveroasteikko (He 107/2017). Asteikon tulorajoja korotetaan noin 1,5 prosentilla. Tämän lisäksi asteikon kolmannen tuloluokan euromääräistä alarajaa korotetaan 600 eurolla. Niin sanotun solidaarisuusveron alaraja säilyy. Asteikon kaikkien tuloluokkien marginaaliveroprosentteja alennetaan. 

Verotettava ansiotulo,

euroa

Vero alarajan kohdalla,

euroa

Vero alarajan ylittävästä tulon osasta, %

17 200

8,00

6,00

25 700

518,00

17,25

42 400

3 398,75

21,25

74 200

10 156,25

31,25

Tuloverolakia (He 107/2017) muutetaan siten, että työtulovähennyksen enimmäismäärää sekä poistumaprosenttia samoin kuin kunnallisverotuksen perusvähennyksen enimmäismäärää korotetaan. Tuloverolakiin lisätään säännös työnantajan kustantaman koulutuksen verovapaudesta. Tilapäistä työskentelyä erityisellä työntekemispaikalla koskevaa työskentelyn aikarajaa pidennetään kahdesta vuodesta kolmeen vuoteen. Lait tulevat voimaan 1.1.2018. 

Veronalaista tuloa ei synny työnantajan kustantamasta työntekijän koulutuksesta, joka tapahtuu työnantajan tai samaan konserniin kuuluvan työnantajan intressissä. 

Työnantajalta koulutukseen liittyvää matkaa varten saatuun matkakustannusten korvaukseen sovelletaan, mitä työnantajalta työmatkasta saadusta matkakustannusten korvauksesta säädetään. Veronalaista tuloa ovat kuitenkin matkakustannusten korvaukset matkoista, jotka työntekijä tekee opiskellakseen ylioppilastutkintoa, ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitettua ammatillista perustutkintoa, yliopistolaissa tarkoitettua alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa, ammattikorkeakoululaissa tarkoitettua ammattikorkeakoulututkintoa tai ylempää ammattikorkeakoulututkintoa tai edellä mainittuja vastaavaa ulkomaista tutkintoa. 

Verotusmenettely

Lainmuutoksilla (He 130/2017) pannaan täytäntöön määräykset niissä tiedonvaihtoa veroasioissa koskevissa muutospöytäkirjoissa, jotka Euroopan unioni on tehnyt Andorran, Liechtensteinin, Monacon, San Marinon ja Sveitsin kanssa. Pöytäkirjoilla on muutettu eräitä Euroopan unionin ja näiden valtioiden välisiä veroalan tietojenvaihtoa koskevia sopimuksia sisällyttämällä niihin finanssitilitietoja koskevaa automaattista tietojenvaihtoa koskevat määräykset. Lait tulevat voimaan 20.12.2017. 

Arvonlisäverotus

Yksityinen ammatillisen koulutuksen järjestäjä on kiinteistön käyttöoikeudesta aiheutuvan arvonlisäverokustannuksen osalta kunnallisen ammatillisen koulutuksen järjestäjän kanssa tasavertaisessa asemassa (He 111/2017). Lait tulevat voimaan 1.1.2018. 

Sisällysluettelo