Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

TaxFax nro 15 • 5.4.2018

Vakuutuskorvaukset perintöverotuksessa

Verohallinto on julkaissut 4.4.2018 päivätyn ohjeen Vakuutuskorvausten ilmoittaminen perintöverotuksessa (dnro: A56/200/2018). Ohjeessa käsitellään vakuutuskorvausten sekä muiden perintöverotukseen vaikuttavien vakuutustuotteita koskevien tietojen merkitsemistä perukirjaan. Ohjeessa yksilöidään, miten nämä tiedot toivotaan perukirjassa esitettävän.

Vakuutuskorvausten perintöverokäsittely on muuttunut vuoden 2018 alusta voimaan tulleella lakimuutoksella. Vuoden 2017 loppuun saakka muu vakuutuskorvaus kuin yksilöllisen eläkevakuutuksen säästömäärää vastaava vakuutuskorvaus tai lainaturvavakuutuksen lainan suorittamiseen maksama korvaus oli perintöverosta vapaa kullekin perilliselle tai edunsaajalle 35.000 euroon asti (vapaaosa). Puolison saamasta vakuutuskorvauksesta puolet oli verovapaata, vaikka korvaus ylittäisi 35.000 euroa.

Vapaaosaa koskevat säännökset on kumottu vuoden 2018 alusta. Jos perittävä on kuollut 1.1.2018 tai sen jälkeen, vapaaosia ei vähennetä. Ratkaisevaa vapaaosan vähentämisen kannalta on siis perittävän kuolinhetki, ei verotuksen toimittamishetki. Myöskään vakuutussopimuksen tekohetkellä tai vakuutusmaksujen maksuhetkellä ei ole vapaaosan vähentämisen kannalta merkitystä.

Oikeudenkäynti hallintotuomioistuimissa muuttuu

Hallitus on antanut lakiesityksen (He 29/2018), jossa esitetään säädettäväksi laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa. Lailla kumotaan voimassa oleva hallintolainkäyttölaki.

Tavoitteena on täsmentää ja tehostaa oikeudenkäyntimenettelyä hallintotuomioistuimissa sekä kehittää korkeimman hallinto-oikeuden asemaa. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2019.

Esityksessä ehdotetaan, että samaan asiakokonaisuuteen kuuluvat asiat voitaisiin käsitellä samassa hallinto-oikeudessa siinäkin tapauksessa, että ne kuuluisivat hallinto-oikeuksien alueellista toimivaltaa koskevien säännösten perusteella käsiteltäviksi eri hallinto-oikeuksissa. Asiakokonaisuuden yhdistämisessä ei kuitenkaan voitaisi poiketa hallinto-oikeuksien asiallista toimivaltaa koskevista säännöksistä. Esimerkiksi Helsingin hallinto-oikeudesta ei voitaisi siirtää toiseen hallinto-oikeuteen arvonlisäverotusta koskevaa asiaa tai muuta asiaa, joka kuuluu Helsingin hallinto-oikeuden käsiteltäväksi keskitettyyn asiaryhmään.

Ehdotuksen mukaan uudessa laissa olisi pääsääntönä, että hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Esityksen mukaan käräjäoikeudella ei enää olisi toimivaltaa antaa turvaamismääräyksiä hallintolainkäyttöasioissa. Hallintotuomioistuin voisi antaa valitusasioissa väliaikaisia määräyksiä päätöksen täytäntöönpanosta niin kuin nykyisinkin. Hallintotuomioistuin voisi antaa myös muussa sen käsiteltävänä olevassa hallintolainkäyttöasiassa kuin valitusasiassa asianosaisen oikeuden tai edun toteuttamista turvaavan väliaikaisen määräyksen. Tuomioistuin voisi myös asettaa määräyksen tehosteeksi uhkasakon.

Uusi laki korostaa nykyistä enemmän päätöksen tehneen hallintoviranomaisen velvollisuuksia asian selvittämisessä. Lakiesitykseen sisältyy myös säännös siitä, että uuden lisäselvityksen toimittamista voidaan rajoittaa asettamalla määräaika, jonka jälkeen toimitetun selvityksen hallintotuomioistuin voi jättää huomioon ottamatta.

Sisällysluettelo