TaxFax nro 20 • 25.4.2018
Uutta oikeuskäytäntöä
Alaikäiselle voitiin määrätä veronkorotus
A oli omistanut 45 prosenttia X Oy:n osakkeista. Verohallinto oli toimittanut A:lle verovuotta 2012 koskevan esitäytetyn veroilmoituksen, mutta tätä ei ollut palautettu Verohallinnolle. A oli ollut 13-vuotias, kun esitäytetty veroilmoitus oli tullut palauttaa. X Oy:ssä oli sittemmin toimitettu verotarkastus, jossa oli todettu, että X Oy oli antanut A:lle peiteltyä osinkoa. A:n verotusta verovuodelta 2012 oli tämän vuoksi oikaistu hänen vahingokseen niin, että hänen tuloihinsa oli lisätty peitellyn osingon määrä ja hänelle oli määrätty verotusmenettelystä annetun lain 32 §:n 3 momentin (1079/2005) nojalla veronkorotusta 720 euroa.
Korkein hallinto-oikeus totesi, ettei A ollut alaikäisenä itse vastuussa veroilmoituksensa antamisesta, vaan tehtävä oli verotusmenettelystä annetun lain 9 §:n mukaan kuulunut hänen holhoojilleen eli edunvalvojina toimineille vanhemmilleen, joita A ei ollut voinut valita ja joiden toimintaan hän ei ollut voinut vaikuttaa. Kun otettiin lisäksi huomioon, että verotusmenettelystä annetun lain 32 §:n 3 momentti oli syyllisyysarviointia edellyttävä rangaistuksen luonteinen säännös, sen mukaista seuraamusta ei voitu määrätä muulle kuin syylliseksi arvioidulle. Säännöstä ei siten voitu tulkita niin, että alaikäiselle verovelvolliselle määrättäisiin lainkohdan mukainen seuraamus yksinomaan hänen edunvalvojansa toiminnan perusteella.
Verotusmenettelystä annetun lain 32 §:n 2 momentin (907/2001) soveltuvuuden osalta korkein hallinto-oikeus katsoi, että lainkohdan sanamuotoa, jossa viitataan verovelvolliseen sellaisena tekijänä, joka on antanut virheellisen tai vaillinaisen veroilmoituksen, voitiin tulkita lähtökohtaisesti niin, että se kattoi verovelvollisen oman menettelyn lisäksi myös tämän edustajan menettelyn. Siten veronkorotus voitiin määrätä verotusmenettelystä annetun lain 32 §:n 2 momentin perusteella 200 euron suuruisena. Verovuosi 2012. Äänestys 3+1-3.
KHO 25.4.2018 T:1964 eli vuosikirjassa KHO:2018:60
Liikearvo rajat ylittävässä sulautumisessa
A Oyj:llä oli kiinteät toimipaikat Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Tarkoitus oli, että A Oyj sulautuisi ruotsalaiseen emoyhtiöönsä osakeyhtiölain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 a, 52 b ja 52 e §:n mukaisesti ja että kiinteiden toimipaikkojen varat, velat ja varaukset siirtyisivät tällöin A Oyj:ltä sen ruotsalaiselle emoyhtiölle.
A Oyj:n veronalaiseksi tuloksi oli elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 e §:n 3 momentin nojalla luettava kiinteisiin toimipaikkoihin liittyvien varojen todennäköinen luovutushinta. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että säännöksessä tarkoitetuille varoille ei ole annettava laajempaa merkityssisältöä kuin mikä on saman lain 51 d §:ssä tarkoitetun omaisuuden merkityssisältö. Siten A Oyj:n Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa sijaitsevien kiinteiden toimipaikkojen liiketoiminnassa luotuja liikearvoja ei tullut lukea sen veronalaisiin tuloihin. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 49 artikla oli esteenä sille, että kiinteiden toimipaikkojen muiden varojen käypien arvojen A Oyj:n veronalaisiin tuloihin lukemisesta kertyvä maastapoistumisvero määrättäisiin maksettavaksi välittömästi. Ennakkoratkaisu verovuosille 2016–2018.
KHO 25.4.2018 T:1963 eli vuosikirjassa KHO:2018:59
Uuden auton veron peruste arvonlisäverotuksessa
A oli ostanut Saksasta ja tuonut Suomeen auton, jota arvonlisäverolain yhteisöhankintaa koskevien säännösten mukaan oli pidettävä uutena kuljetusvälineenä. Ajoneuvosta antamansa autoveroilmoituksen yhteydessä A oli esittänyt Tullille ostolaskun, joka oli sisältänyt Saksan arvonlisäveron. Tulli oli määrännyt A:n maksettavaksi uuden kuljetusvälineen yhteisöhankinnasta suoritettavaa arvonlisäveroa, joka oli laskettu ostolaskulta ilmenevästä ajoneuvon arvonlisäverollisesta kauppahinnasta. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että mainittua Saksan arvonlisäveroa ei tullut sisällyttää yhteisöhankinnasta Suomessa suoritettavan arvonlisäveron perusteeseen. Äänestys 3-2.
KHO 24.4.2018 T:1937 eli vuosikirjassa KHO:2018:56
Auton virheellinen ensirekisteröinti ja jälkiverotuksen edellytykset
A Oy oli tuonut maahan pakettiauton, joka oli ennen sen ensirekisteröintiä muutettu matkailuautoksi. A Oy:n jälleenmyyjä oli suorarekisteröinyt ajoneuvon virheellisesti pakettiautona. Ajoneuvon ensiverotus toimitettiin A Oy:n antaman veroilmoituksen mukaisesti verovapaana matkailuautona. Virheellistä ensirekisteröintiä ei peruutettu, vaan ajoneuvo muutosrekisteröitiin matkailuautoksi. Tulli määräsi jälkiverotuspäätöksin A Oy:n maksettavaksi autoveroa, koska ajoneuvo oli ensirekisteröity pakettiautona.
Koska A Oy:n veroilmoitusta ei ollut pidettävä virheellisenä, korkein hallinto-oikeus kumosi jälkiverotuksen. Korkein hallinto-oikeus totesi myös, että ajoneuvon rakennetta, käyttötarkoitusta tai omistusta ei ollut ajoneuvon ensirekisteröinnin jälkeen muutettu eikä toimivalta verotuksen oikaisemiseen ollut siirtynyt Tullilta Liikenteen turvallisuusvirastolle.
KHO 24.4.2018 T:1939 eli vuosikirjassa KHO:2018:57
Yhdysvalloissa tehtyjen sijoitusvarojen tuoton verotus
A oli vuosina 2000–2004 Yhdysvalloissa lähetettynä työntekijänä työskennellessään sijoittanut Yhdysvalloissa toimitettujen verotusten jälkeen hänelle jääneestä nettopalkasta niin sanotun after-tax-menetelmän mukaisesti varoja 401(k)-tilille. A:n tarkoitus oli Suomeen palattuaan nostaa 401(k)-tilillä olevat varat kertasuorituksena. Tililtä nostettavat after-tax-menetelmään liittyvät varat olivat Yhdysvalloissa verovapaata tuloa.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A ei saanut uutta Suomessa veronalaista tuloa, kun hän nosti 401(k)-tilille after-tax-menetelmän mukaisesti sijoittamiaan varoja. A sai Suomessa veronalaista pääomatuloa, kun hän nosti tililtä hänen sinne sijoittamilleen varoille kertyneen tuoton. Ennakkoratkaisu verovuosille 2015–2016. Äänestys 4-1.
KHO 23.4.2018 T:1901 eli vuosikirjassa KHO:2018:55
Takavaroidusta nuuskasta maksuunpantiin tupakkavero
A saapui Ruotsin Haaparannalta Tornioon ajoneuvolla, josta rajanylityksen yhteydessä suoritetussa tullitarkastuksessa takavarikoitiin yhteensä 73 728 grammaa nuuskaa. Tulli velvoitti jälkiverotuspäätöksellään A:n maksamaan tupakkaveroa ja veronlisäystä.
A:n hallusta takavarikoitu nuuska oli laskettu kulutukseen Ruotsissa. Takavarikoidun nuuskan suuri määrä ja asiassa A:n toiminnasta muutoin esitetty selvitys huomioon ottaen korkein hallinto-oikeus katsoi, että A oli pitänyt tuotteita Suomessa hallussaan kaupallisessa tarkoituksessa. Toisessa jäsenmaassa kulutukseen laskettujen, Suomeen kuljetettujen tuotteiden verottaminen täällä ei edellyttänyt, että tuotteet olisivat päätyneet Suomessa kulutukseen siinä merkityksessä kuin kulutuksella yleiskielessä tarkoitetaan, vaan tuotteiden hallussa pitäminen Suomen alueella kaupallisessa tarkoituksessa synnytti veron suorittamisvelvollisuuden.
Sillä, että Tulli oli takavarikoinut nuuskan heti Suomen rajan ylittämisen jälkeen, ei ollut merkitystä A:n verovelvollisuuden kannalta. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen, jolla jälkiverotus oli kumottu, ja saattoi toimitetun jälkiverotuksen voimaan. Äänestys 4–1.
KHO 23.4.2018 T:1897 eli vuosikirjassa KHO:2018:54