TaxFax nro 45 • 20.8.2018
Kiinteistöverotuksen päättyminen 2018
Verohallinnon 16.8.2018 tekemän päätöksen mukaan kiinteistöverotus vuodelta 2018 päättyy 31.8.2018.
Kiinteistöjen arvostaminen kiinteistöverotuksessa
Verohallinto on julkaissut 15.8.2018 päivätyn ohjeen Kiinteistöjen arvostaminen kiinteistöverotuksessa (dnro: A62/200/2018). Ohjeessa käsitellään kiinteistöjen arvostamista kiinteistöverotuksessa.
Aikaisempaa ohjetta on päivitetty korkeimman hallinto-vuosikirjapäätöksen KHO 2018:45 perusteella. Päätös muuttaa aiempaa maapohjan verotusarvon laskentaa koskevaa oikeuskäytäntöä niin sanotuissa kaksitasokaavakiinteistöissä, joissa käytetty rakennusoikeus ylittää voimassa olevan asemakaavan salliman rakennusoikeuden. Muutos lisää maapohjan arvostamisen perusteena huomioon otettavan rakennusoikeuden määrää ja sitä kautta nostaa verotusarvoja verrattuna aikaisempaan oikeuskäytäntöön. Muutosta sovelletaan vasta verovuodesta 2019 alkaen tilanteissa, joissa voimassa olevan asemakaavan mukainen rakennusoikeus on ylitetty.
Lisäksi rakennusten ikäalennuksia koskevassa luvussa 3.6.1 on huomioitu korkeimman hallinto-oikeuden antama lentoasematerminaalin ikäalennusta koskeva päätös (KHO 24.4.2018 taltio 1941). Päätöksen mukaisesti lentoasematerminaaliin sovelletaan myymälärakennuksen ikäalennusta.
Kiinteistöverolain soveltaminen
Verohallinto on päivittänyt 15.3.2018 päivättyä Kiinteistöverolain soveltamisohjetta (dnro: A11/200/2018). Ohjeen kohtaa 4.2 on korjattu perustettavan asunto-osakeyhtiön nimiin rakennettavan rakennuksen omistusoikeuden siirtymishetken osalta vakiintuneen verotuskäytännön mukaiseksi.
Muutoksenhaku
Toimitettuun kiinteistöverotukseen haetaan muutosta verotuksen oikaisulautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus tulee toimittaa Verohallinnolle määräajassa. Verovuodesta 2017 alkaen verovelvollinen ja veron suorittamisesta vastuussa oleva voi tehdä oikaisuvaatimuksen 3 vuoden kuluessa verovuotta seuraavan vuoden alusta.
Esimerkiksi keväällä 2017 saapunutta kiinteistöverotuspäätöstä koskeva oikaisuvaatimus on tehtävä viimeistään 31.12.2020. Oikaisuvaatimus voidaan kuitenkin aina tehdä 60 päivän kuluessa päivästä, jona muutoksenhakuun oikeutettu on saanut päätöksestä tiedon. Vuotta 2016 tai sitä aikaisempia vuosia koskevan oikaisuvaatimuksen määräaika on 5 vuotta verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta.