TaxFax nro 62 • 8.11.2018
Verotuspäätösten sähköinen tiedoksianto
Vuoden 2019 alusta alkaen Verohallinto voi antaa verotuspäätökset, oikaisuvaatimukseen annetut päätökset ja muut asiakirjat tiedoksi sähköisesti Verohallinnon sähköisessä asiointipalvelussa, jos verovelvollinen on antanut siihen suostumuksen. Hallitus esittää, että tasavallan presidentin vahvistaisi lainmuutokset (He 140/2018, VaVM 12/2018).
Sähköinen tiedoksiantomenettely otetaan käyttöön vaiheittain. Ensi vaiheessa sähköinen tiedoksianto voi koskea tuloverotusta sekä perintö- ja lahjaverotusta 1 päivästä tammikuuta 2019 alkaen ja 1 päivästä tammikuuta 2020 alkaen kiinteistöverotusta ja varainsiirtoverotusta.
Oikeus sähköiseen tiedoksiantoon koske sellaisia asiakirjoja, jotka Verohallinto voi antaa tiedoksi hallintolaissa tarkoitettuna tavallisena tiedoksiantona. Sähköisen tiedoksiannon edellytyksenä on verovelvollisen suostumuksen lisäksi se, että verovelvollinen tai tämän valtuuttama on ilmoittanut Verohallinnolle sähköisen osoitteen tiedoksiantoon liittyvän herätteen toimittamiseksi.
Menettely tarkoittaa, että tiedoksi annettava asiakirja viedään Verohallinnon sähköiseen asiointipalveluun ja siitä lähetetään ilmoitus verovelvollisen antamaan sähköiseen osoitteeseen. Asiakirja on nähtävillä ja saatavilla vain Verohallinnon omassa verkkopalvelussa.
Verovelvollinen voi lukea ja tulostaa päätöksen tästä palvelusta. Verohallinnon palveluun pääsevät kirjautumaan verovelvollisen lisäksi vain sellaiset tahot, jotka verovelvollinen on valtuuttanut asioimaan puolestaan. Herätteet lähetetään verovelvolliselle tai tämän valtuuttamalle.
Rakentamisilmoitusten valvonta muuttuu
Rakennuttajana toimivan luonnollisen henkilön ei tarvitse esittää rakennusvalvontaviranomaiselle Verohallinnon antamaa todistusta rakentamisilmoituksen tekemisestä rakennusluvan alaisesta rakentamisesta 1.11.2019 jälkeen, jos tasavallan presidentti vahvistaa asiaa koskevat lainmuutokset (He 140/2018, VaVM 12/2018).
Muutos ei vaikuta rakennuttajan velvollisuuteen antaa Verohallinnolle rakentamisilmoitus. Ilmoitus on annettava Verohallinnolle nykyiseen tapaan ennen loppukatselmusta.
Muutosten voimaantulon jälkeen kuntien rakennusvalvontaviranomaiset eivät enää valvo loppukatselmuksen yhteydessä rakentamisilmoituksia koskevia todistuksia eivätkä laiminlyöntitapauksissa ole velvollisia tekemään ilmoitusta Verohallinnolle. Verohallinto valvoo rakentamisilmoitusten antamista Väestörekisterikeskukselta saatavien tietojen avulla vertaamalla niitä Verohallinnolle annettuihin rakentamisilmoituksiin.
Matkakuluvähennys vuoden 2018 verotuksessa
Verohallinnon päätöksen (6.11.2018, dnro: VH/1930/00.01.02/2018) mukaan asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten perusteella myönnettävä vähennys lasketaan, silloin kun halvimpana kulkuneuvona pidetään muuta kuin julkista kulkuneuvoa, seuraavasti:
auto | 0,25 euroa kilometriltä |
moottoripyörä ja kevyt nelipyörä | 0,16 euroa kilometriltä |
mopo | 0,09 euroa kilometriltä |
polkupyörä | 85 euroa vuodessa |
Verovelvollisen käyttäessä edellä mainittuun matkaansa työnantajan omistamaa tai hallitsemaa autoa vähennyksen määrä on 0,19 euroa kilometriltä.
Verovelvollisen käyttäessä edellä mainittuun matkaansa muuta kuin edellä tarkoitettua kulkuneuvoa vähennys myönnetään kustannuksista esitetyn luotettavan selvityksen perusteella.
Veronpalautus maksuosoituksena on maksullinen
Verohallinto tiedottaa, että veronpalautus maksetaan Verohallinnolle ilmoitetulle pankkitilille. Uusi tai muuttunut tilinumero on ilmoitettava viimeistään 11.11.2018.
Mikäli tili on lopetettu, veronpalautus palautuu Verohallintoon. Verohallinto lähettää postitse tilinumerotiedustelun palautuneesta palautuksesta. Jos uusi tilinumero ilmoitetaan OmaVerossa, palautus maksetaan tilille noin viikon kuluessa.
Jos tilinumeroa ei ole ilmoitettu Verohallinnolle, Verohallinto maksaa veronpalautuksen maksuosoituksena eli rahalähetyksenä OP:n välityksellä 19.12.2018 alkaen.
OP lähettää ilmoituksen maksuosoituksesta siihen osoitteeseen, joka on Verohallinnon tiedossa. Osoitteen on oltava Suomessa, jotta maksuosoituksen voi saada. Veronpalautuksen voi lunastaa OP Ryhmän osuuspankin kassapalveluita tarjoavasta konttorista Suomessa 28 päivän kuluessa ilmoituksen päiväyksestä. Osuuspankit perivät maksuosoituksen lunastuksesta palveluhinnastonsa mukaisen maksun.