TaxFax nro 76 • 19.12.2018
Raskaiden kuorma-autojen tienkäyttövero
Hallitus esittää (He 314/2018), että raskas kuorma-autoliikenne maksaisi tulevaisuudessa tienkäyttöveroa. Tienkäyttöveroa kannettaisiin kuorma-autoilta ja ajoneuvoyhdistelmiltä, joiden kokonaismassa on yli 12 tonnia. Vero koskisi Suomessa ja ulkomailla rekisteröityjä ajoneuvoja. Lainsäädännön on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2021 alusta.
Vero määrättäisiin veroilmoitusten perusteella. Verovelvollinen voisi ilmoittaa kuorma-auton käyttökaudeksi 1, 7, 30 tai 365 päivää. Veron määrä olisi 400–1122 euroa vuoden käyttökaudelta ajoneuvon euro-päästöluokan ja akseliluvun mukaan.
Kuukauden käyttökaudelta vero olisi kymmenen prosenttia ja viikon käyttökaudelta viisi prosenttia vastaavan ajoneuvon vuosiverosta. Päivän käyttökaudelta vero olisi kahdeksan euroa kaikille kuorma-autoille ominaisuuksista riippumatta.
Koska käyttökaudelta suoritettua tienkäyttöveroa ei palautettaisi, vaatisi vero erityisen tarkkaa suunnitelmallisuutta verovelvolliselta ajoneuvon tulevasta käytöstä. Käyttökausi-ilmoitusta harkitessa tulisi ottaa huomioon myös, onko käyttökaudella tarve vetää perävaunua, sekä perävaunun akselien määrä.
Veroa kompensoitaisiin ajoneuvoveroa alentamalla. Esityksen mukaan raskailta kuorma-autoilta kannettavaa ajoneuvoveroa alennettaisiin mahdollisimman lähelle EU-lainsäädännön edellyttämää minimitasoa ja veron rakennetta muutettaisiin.
Ajoneuvovero määräytyisi kuorma-auton kokonaismassan, akselien lukumäärän ja jousitustyypin perusteella sekä sen mukaan, onko auto varustettu perävaunujen vetämiseen. Ajoneuvoveron alentaminen kompensoisi keskimäärin tienkäyttöverosta kotimaiselle raskaalle kuljetuskalustolle aiheutuvan verotuksen kiristymisen.
Kuorma-autojen kokonaisverorasitus kiristyisi tai kevenisi akseliluvusta, EURO-luokasta ja jousitustyypistä riippuen.
Luontoisedut verotuksessa
Verohallinto on julkaissut 14.12.2018 päivätyn ohjeen Luontoisedut verotuksessa (linkki ohjeeseen). Ohjeessa käsitellään työnantajalta saatujen luontoisetujen verotusta luonnollisen henkilön tuloverotuksessa ja ennakkoperinnässä. Ohjeen kohtiin 1.4 (Pääomakustannusten muutokset), 5 (ravintoetu), 7.8.10 (etu sähköauton lataamisesta), 7.8.12 (auton yhteiskäyttö ja vuokraus) ja 12.4 (polkupyöräetu) on tehty täsmennyksiä ja lisäyksiä. Muilta osin ohje vastaa sisällöltään aikaisempaa ohjetta.
Pääomakustannusten muutos
Luontoisetujen kohteeseen voi tulla sen arvoon vaikuttavia muutoksia kesken edun voimassaolokauden. Esimerkiksi, jos autoon hankitaan myöhemmin lisävarusteita, niiden arvo on huomioitava luontoisetuarvossa siitä hetkestä eteenpäin, kun lisävarustelu on tehty. Jos luontoisetuveneeseen hankitaan uusi moottori tai sähköpyörään uusi akku, veneen ja sähköpyörän käyttöikä pitenee huomattavasti ja edulle on laskettava uusi käypä arvo siitä hetkestä eteenpäin, kun muutos on tehty.
Etu auton käyttämiseen tarvittavan sähkön lataamisesta
Työnantaja saattaa tarjota palkansaajalle mahdollisuuden ladata sähkö- tai hybridiautoa työpaikalla työnantajan kustannuksella. Tällöin työnantaja maksaa auton polttoainekustannuksia. Kun palkansaaja käyttää työnantajansa kustantamaa sähköä työpaikalla oman autonsa tai auton käyttöedun perusteena olevan auton lataamiseen, käytöstä muodostuvan luontoisedun raha-arvo on luontoisetupäätöksessä määritelty kiinteä kuukausiarvo.
Työpaikalla tarkoitetaan tässä yhteydessä työntekijän varsinaista työpaikkaa tai toissijaisena työpaikkana pidettävää työnantajan toimipaikkaa. Kaavamainen latausedun arvo ei koske lataamista muualla kuin työpaikalla. Jos työnantaja maksaa lataamisen esimerkiksi työntekijän kotona, edun arvo on käytetyn sähkön käypä arvo, jona voidaan pitää työnantajan sähköstä maksamaa määrää.
Jos palkansaaja lataa työnantajansa kustantamalla sähköllä työnantajalta vapaana autoetuna saamaansa autoa, palkansaajalle ei muodostu lataamiseen käytetystä sähköstä erillistä veronalaista etua, sillä vapaan autoedun arvoon sisältyy myös auton polttoaineen arvo.
Autovuokrauspalvelun käyttäminen yksityisajoihin
Työnantaja voi tarjota työntekijälleen luontoisetuauton vaihtoehtona myös palvelua, joka oikeuttaa työntekijän käyttämään autovuokraamon vuokra-autopalveluja. Tällaista palvelukokonaisuutta ei pidetä luontoisetupäätöksessä tarkoitettuna autoetuna, koska kyse ei ole työnantajan omistamista eikä sen hallinnassa olevista autoista. Tämän vuoksi etu arvostetaan käypään arvoon.
Seuraamusmaksut oma-aloitteisessa verotuksessa
Verohallinto on julkaissut 7.12.2018 päivätyn ohjeen Seuraamusmaksut oma-aloitteisessa verotuksessa (linkki ohjeeseen). Aikaisempaa saman nimistä ohjetta on päivitetty vuoden 2019 alusta käyttöönotettavan tulotietojärjestelmän takia. Seuraamusmaksuilla tarkoitetaan maksuja, joiden tavoitteena on edistää oikeiden tietojen ilmoittamista oikeaan aikaan. Seuraamusmaksuja ovat myöhästymismaksu, veronkorotus sekä laiminlyöntimaksu.
Menojen ja tappioiden vähentäminen kansainvälisissä tilanteissa
Verohallinto on julkaissut 3.12.2018 päivätyn ohjeen Verosta vapautettuihin pääomatuloihin kohdistuvien menojen ja tappioiden vähennyskelpoisuus kansainvälisissä tilanteissa (linkki ohjeeseen). Ohjeessa käsitellään rajoitetusti verovelvollisen tai verosopimuksen mukaan toisessa valtiossa asuvan yleisesti verovelvollisen henkilön Suomessa syntyneiden arvopapereiden luovutustappioiden vahvistamista sekä juokseviin pääomatuloihin kohdistuvien tulonhankkimismenojen ja tulonhankkimisvelan korkojen vähentämistä, kun näitä vastaavat tulot eivät ole Suomessa veronalaisia.
Verotuksessa keskeisiä periaatteita on, että verovapaan tulon hankkimisesta aiheutuneet menot eivät ole vähennyskelpoisia (niin sanottu symmetriaperiaate). Tähän periaatteeseen merkittävin poikkeus ovat pääomatulona verotettavat osinkotulot, joista aina tietty osuus on verovapaata, mutta niihin kohdistuvat menot on erikseen säädetty täysmääräisesti vähennyskelpoisiksi.
Ulkomailla asuvan Suomesta saamista tuloista voi vähentää niihin kohdistuvat tulonhankkimismenot, jos tulo on osaksikaan veronalaista Suomessa.
Ulkomailla asuva voi vähentää tulonhankkimisvelan korot vain, jos hänellä Suomessa veronalaista tuloa, johon velka kohdistuu.
Sellaista luovutustappiota, jota vastaava voitto on Suomessa verovapaa, ei voi vähentää Suomessa veronalaisesta luovutusvoitosta. Tämän vuoksi esimerkiksi ulkomailla asuvan arvopapereiden luovutustappioita ei voi vähentää Suomesta saadusta kiinteistön luovutusvoitosta.
Lähdeverotettavaan pääomatuloon kohdistuvia todellisia tulonhankkimismenoja ja tulonhankkimisvelan korkoja ei voi vähentää verotuksessa.
Yritysten korkovähennysoikeuden rajoitukset
Tasavallan presidentti on vahvistanut lainmuutokset, joiden perusteella yritysten korkovähennysoikeuden rajoituksia kiristetään vuoden 2019 alusta (katso tarkemmin seuraavat linkit: TaxFax nro 65, 19.11.2018, VaVM 21/2018, He 150/2018).
Muutosten jälkeen korkovähennysoikeuden rajoitus koskee sekä konserniyhteysosapuolille että muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritettuja korkomenoja.
Korkomenojen vähennysoikeuden rajoitus on yleinen rajoitus ja sen määrä perustuu velallisen elinkeinotoiminnan tulokseen, johon on lisätty korkomenot ja verotuksessa vähennyskelpoiset poistot sekä konserniavustuslain mukaiset saadut konserniavustukset ja vähennetty annetut konserniavustukset.
Lisäksi korkomenojen vähentämistä rajoittavaa säännöstä sovelletaan jatkossa elinkeinotulolähteen lisäksi muun toiminnan tulolähteen ja maatalouden tulolähteen verotuksessa.
Vanhoja lainoja koskevan siirtymäsäännön mukaan uusia sääntöjä ei sovelleta muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritettuihin korkomenoihin, jotka kertyvät lainoista, jotka on otettu ennen 17 päivää kesäkuuta 2016 tai jotka on aktivoitu ennen 1 päivää tammikuuta 2019.
Vanhoja lainoja koskevan siirtymäsäännöksen osalta valtiovarainvaliokunta totesi, että siirtymäsäännöksen on tarkoitettu soveltuvan lainoihin, joista on sovittu sitovasti ja jotka olisi voitu nostaa viimeistään 17.6.2016. Se seikka sinänsä, että jokin lainaerä nostetaan tuota ajankohtaa myöhemmin, ei siis ole esteenä säännöksen soveltamiselle. Vastaavasti, jos lainasopimus on tehty ennen 17.6.2016, se täyttää soveltamisedellytykset, vaikka laina sittemmin nostettaisiin kokonaisuudessaan ajankohdan jälkeen.
Perhekotien verotus
Verohallinto on julkaissut 17.12.2018 päivätyn ohjeen Ammatillisten perhekotien verotus (linkki ohjeeseen). Ohjeessa käsitellään niin sanottujen perhekotien tuloverotusta ja ennakkoperintää. Ammatillisessa perhekodissa vanhemmat, heidän biologiset lapsensa ja perhehoitoon sijoitetut henkilöt – lapset tai myös esimerkiksi vanhukset – elävät samassa taloudessa kodinomaisissa olosuhteissa.
Ammatillisen perhekodin pitäminen on elinkeinotoimintaa, jota verotetaan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaan. Yritysmuodosta ja toimialasta riippumatta omistajan yksityismenot eivät saa jäädä rasittamaan yhtiön tulosta. Erityisesti perhekotitoiminnassa tositteisiin on syytä merkitä, mitä on hankittu, kenelle ja mihin tarkoitukseen. Jos riittävää selvitystä elinkeinotoiminnan käytöstä ei esitetä, yksityismenojen osuus arvioidaan verotusta toimitettaessa.
Energiaverotus
Tasavallan presidentti on vahvistanut lainmuutokset lämmitys- ja työkonepolttoaineiden verotukseen, sähkövarastojen verotukseen sekä yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon verotukseen (linkit VaVM 22/2018 , He 191/2018).
Lämmitys- ja työkonepolttoaineiden hiilidioksidivero muuttuu siten, että verotuksessa otetaan huomioon kasvihuonekaasupäästöt polttoaineen koko elinkaaren ajalta.
Lämmitys- ja työkonepolttoaineiden energiaveroja korotetaan, jotta verotuloja saataisiin kerättyä enemmän. Korotus painottuu hiilidioksidiveroon. Lisäksi turpeen energiaveroa korotetaan.
Uutta oikeuskäytäntöä
Konsernin siirtohinnoittelumenetelmän valinta
A-konsernin yhtiöt olivat verovuosina 2006–2008 harjoittaneet rakennusalan tuotteiden valmistusta ja myyntiä. Konsernissa laaditussa siirtohintadokumentaatiossa konsernin emoyhtiön A Oy:n konsernin valmistusyhtiöiltä perimien lisenssimaksujen markkinaehtoisuus oli määritetty markkinahintavertailumenetelmän mukaan. Konsernin valmiiden tuotteiden myynnissä käytettyjen siirtohintojen markkinaehtoisuus oli määritetty jälleenmyyntihintamenetelmän mukaan.
Verohallinto oli oikaissut A-konsernin suomalaisen emoyhtiön A Oy:n verovuosien 2006–2008 ja sen suomalaisen valmistustoimintaa harjoittaneen tytäryhtiön B Oy:n verovuoden 2006 verotuksia niiden vahingoksi, koska lisenssimaksujen osalta vertailtavana olevat sopimukset olivat eronneet tuotteiden, sopimusehtojen sekä markkina-alueiden osalta niin, että sopimukset olivat olleet vertailukelvottomia. Valmiiden tuotteiden myyntien osalta jälleenmyyntihintamenetelmän ei ollut katsottu antaneen riittävän luotettavaa kuvaa vertailuyhtiöiden toiminnan tuloksellisuudesta, koska vertailuhaussa löydetyistä yhtiöistä vain neljä oli katsottu mahdollisesti vertailukelpoisiksi ja näistä yhtiöistä vain yksi yhtiö oli myynyt samanlaisia tuotteita kuin A-konsernin yhtiöt. Verohallinto oli OECD:n vuoden 2010 siirtohintaohjeiden perusteella katsonut, että parhaiten A-konsernin yhtiöiden voitontasojen markkinaehtoisuuden määrittämiseen soveltui voitonjakamismenetelmään perustuva jäännösvoittolisämenetelmä.
Asiassa oli ratkaistavana, olivatko A Oy ja B Oy antaneet virheelliset veroilmoitukset, kun ne olivat määrittäneet siirtohintojensa markkinaehtoisuuden OECD:n siirtohintaohjeissa tarkoitettujen markkinahintavertailumenetelmän ja jälleenmyyntihintamenetelmän nojalla. Asiassa tuli ensin ratkaista, olivatko yhtiöt menetelleet oikein siirtohintamenetelmiä valitessaan. Siirtohintamenetelmän valinta muodosti keskeisen lähtökohdan sen arvioimiselle, oliko veroilmoituksen katsottava muodostuneen siirtohinnoittelun osalta virheelliseksi siten, että veronoikaisun edellytykset olisivat olleet olemassa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tässä yhteydessä huomiota oli erityisesti kiinnitettävä niihin OECD:n siirtohinnoitteluohjeisiin, jotka olivat olleet julkaistuna silloin, kun veroilmoitus oli tullut antaa.
Korkein hallinto-oikeus katsoi ratkaisustaan tarkemmin ilmenevin perustein, että A Oy:n ja B Oy:n markkinaehtoisten voittojen määrät oli voitu määrittää soveltamalla yhtiöiden siirtohinnoitteludokumentaatiossa käytettyjen siirtohintamenetelmien perusteella eikä yhtiöiden nyt kysymyksessä olevilta verovuosilta antamia veroilmoituksia voitu pitää siirtohintamenetelmän valinnan osalta virheellisinä.
KHO 18.12.2018 T:5979 eli vuosikirjassa KHO:2018:173