TaxFax nro 22 • 5.4.2019
Kiinteistöverotus
Verohallinto on julkaissut 25.3.2019 päivätyn ohjeen Kiinteistöverolain soveltamisohje (linkki). Aikaisempaa saman nimistä ohjetta on päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä.
Kiinteistövero määrätään tiettyinä prosentteina kiinteistön eri osien verotusarvoista. Rakennusten veroprosentti määräytyy rakennuksen käyttötarkoituksen mukaan. Maapohjasta maksetaan veroa pääsääntöisesti yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan.
Vakituisten asuinrakennusten veroprosenttia sovelletaan rakennuskohtaisesti eli koko rakennukseen, jos rakennuksen huoneistojen pinta-alasta vähintään puolta käytetään vakituiseen asumiseen. Jos vakituinen asumiskäyttö jää 50 prosenttia pienemmäksi, osaankaan rakennuksen arvosta ei sovelleta erillistä vakituisten asuinrakennusten veroprosenttia.
Käytännön verotuksessa on lähtökohtana se olettama, että ympärivuotiseen asumiseen sopivien omakotitalojen, rivitalojen, asuinkerrostalojen sekä muiden vakituiseen asumiseen tarkoitettujen rakennusten katsotaan olevan vakituisessa asumiskäytössä, jos niiden ei todeta olevan pääasiallisesti muussa käytössä. Siinä tapauksessa, että myös tällaisen rakennuksen tiedetään olevan pääosin muussa kuin vakituisessa asumiskäytössä, rakennukseen sovelletaan joko yleistä prosenttia tai muille asuinrakennuksille vahvistettua prosenttia.
Ulkomaisen liikkeen- ja ammatinharjoittajan verotus
Verohallinto on julkaissut 29.3.2019 päivätyn ohjeen Ulkomaisen liikkeen- ja ammatinharjoittajan tuloverotus Suomessa (linkki).
Suomessa yleisesti verovelvollinen liikkeen- ja ammatinharjoittaja on velvollinen suorittamaan Suomeen veroa Suomesta ja ulkomailta saamastaan tulosta. Rajoitetusti verovelvollinen on velvollinen suorittamaan veroa ainoastaan Suomesta saamastaan tulosta. Jos rajoitetusti verovelvollisella on Suomessa elinkeinon harjoittamista varten kiinteä toimipaikka, hän on velvollinen suorittamaan Suomeen tuloveroa kaikesta tähän kiinteään toimipaikkaan kuuluvaksi luettavasta tulosta. Suomen tekemät verosopimukset voivat kuitenkin rajoittaa Suomen verotusoikeutta.
Kiinteän toimipaikan muodostumisen yleisenä edellytyksenä on se, että toiminnan harjoittaminen on ajallisesti ja maantieteellisesti pysyvää. Kiinteä paikka voi olla esimerkiksi toimitila kuten asianajajan toimisto, taiteilijan ateljee tai lääkärin vastaanottohuone. Kiinteänä paikkana voidaan pitää myös Suomessa sijaitsevaa asuntoa. Yrityksen johtopaikka muodostaa aina kiinteän toimipaikan. Johtopaikka voi olla esimerkiksi toisessa valtiossa asuvan yrittäjän Suomessa sijaitseva asunto, jos toimintaa tosiasiallisesti johdetaan Suomessa sijaitsevasta asunnosta. Kiinteä paikka voi muodostua myös muualle kuin liikkeen- ja ammatinharjoittajan omiin tiloihin. Tällainen tilanne voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun ammattitoimintaa harjoitetaan asiakasyrityksen tiloissa.
Baltian maiden ja eräiden muiden valtioiden kanssa tehtyjen verosopimusten mukaan kiinteän paikan muodostaa myös se, että liikkeen- ja ammatinharjoittaja oleskelee Suomessa 183 päivää perättäisen kahdentoista kuukauden aikana. Esimerkiksi suomalaisen rakennusliikkeen aliurakoitsijana toimivalle virolaiselle koneurakoitsijalle muodostuu Suomeen kiinteä paikka, jos tämä harjoittaa urakointia Suomessa yli edellä mainitun aikarajan.
Uutta oikeuskäytäntöä
Yrittäjäosakkaan kollektiivinen lisäeläketurva
X Oy oli ottanut ryhmäeläkevakuutuksen, jossa vakuutettavan eläkeryhmän oli muodostanut toimitusjohtajana toiminut enemmistöosakas A, osastojen päällikköinä toimineet muut yhtiön henkilöosakkaat B, C, D ja E sekä työntekijä F, joka ei ollut osakasasemassa yhtiössä. Toimitusjohtaja A kuului yrittäjän eläkelain soveltamisalaan ja muut vakuutetut työntekijän eläkelain soveltamisalaan. Vakuutusmaksun perusteena oli A:n osalta hänelle maksetun palkan ja hänelle jaettujen osinkojen yhteismäärän nojalla arvioitu ansiotaso. Muiden vakuutettujen osalta vakuutusmaksun perusteena oli heille maksettujen palkkojen nojalla arvioitu ansiotaso.
Toimitetussa verotarkastuksessa oli katsottu, ettei X Oy:n ottama ryhmäeläkevakuutus ollut kollektiivinen, koska vakuutusmaksujen määräytymisperuste ei ollut kaikkien vakuutettujen osalta yhdenmukainen. Yhtiölle oli verotarkastuskertomuksen perusteella maksuunpantu toimittamatta jätetyt ennakonpidätykset sekä suorittamatta jääneet työnantajan sosiaaliturvamaksut viivästysseuraamuksineen ja veronkorotuksineen.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että vakuutettuihin henkilöihin soveltuvien eläkelakien säännöksissä työtulojen perusteet oli määritelty eri tavoin. X Oy:n ei ollut katsottava menetelleen virheellisesti, kun se oli vapaaehtoista ryhmäeläkevakuutusta ottaessaan määrittänyt henkilöosakkaiden ansiotasot heihin soveltuvien eläkelakien mukaisin perustein. Tämän vuoksi X Oy:n ottama vapaaehtoinen ryhmäeläkevakuutus oli katsottava kollektiiviseksi eläkevakuutukseksi. Vuodet 2012–2014.
KHO 2.4.2019 T:1309 eli vuosikirjassa KHO:2019:43
Varojen jako osakepääomaa alentamalla ei ollut peiteltyä osinkoa
Hakemusasiakirjojen mukaan A Oyj, joka ei ollut julkisesti noteerattu yhtiö, oli vuonna 2018 luovuttanut tytäryhtiönsä B Oy:n osakkeet. Kaupan johdosta A Oyj:n toiminta oli supistunut ja yhtiölle oli kertynyt sellaisia varoja, joita ei katsottu tarvittavan konsernin liiketoiminnassa.
Hakemusasiakirjojen mukaan A Oyj:n oli tarkoitus jakaa varoja osakkeenomistajilleen osakeomistusten suhteessa alentamalla osakkeensa nimellisarvoa 200,00 eurosta 20,00 euroon. Lisäksi A Oyj:n hallitus oli esittänyt, että 31.12.2018 päättyneeltä tilikaudelta jaettaisiin osinkona 39,00 euroa osakkeelta.
Mikäli A Oyj jakoi osakeyhtiölain 13 luvun säännösten mukaisesti osakkeenomistajilleen varoja hakemuksessa kuvatulla tavalla osakepääomaansa alentamalla, keskusverolautakunta katsoi, että hakija sai osakkeiden luovutushintaan verrattavan pääomatulon. Hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa A Oyj:n osakepääoman alentaminen ei tapahtunut sellaisissa olosuhteissa, että hakijan saamaan varojenjakoon sovellettaisiin verotusmenettelystä annetun lain 29 §:n 2 momentin säännöstä. Ennakkoratkaisu verovuodelle 2019.
Keskusverolautakunta 28.2.2019 nro:10 (Ei lainvoim.)
Osakkeiden kauppahinta nolla euroa
A oli 30.12.2016 allekirjoitetulla kauppakirjalla myynyt 163 207 kappaletta X Oy:n osakkeita yhtiön toimitusjohtajalle. Kauppahinta oli ollut nolla euroa. A oli merkinnyt osakkeet vuosina 2009–2016 yhteensä 245 686 eurolla.
Asiassa oli hallinto-oikeudessa kysymys siitä, pidettiinkö osakkeiden kauppaa sellaisena luovutuksena, johon tulevat sovellettavaksi tuloverolain luovutusvoiton ja -tappion verotusta koskevat säännökset, kun kauppahinta oli ollut nolla euroa.
Hallinto-oikeus totesi, että tuloverolaissa ei ole tarkempaa määritelmää sille, mitä lain säännöksissä tarkoitetaan luovutuksella. Pääsääntöisesti luovutuksessa omaisuuden omistaja luovuttaa omaisuuden omistusoikeuden vastiketta vastaan. Lain sanamuodosta ei kuitenkaan voida päätellä, että se koskisi ainoastaan vastikkeellisia luovutuksia. Osakekaupan osapuolet eivät olleet sukulaisia eikä olosuhteista muutoinkaan käynyt ilmi, että osakkeet olisi luovutettu lahjoitustarkoituksessa. A oli myös esittänyt selvitystä niistä perusteista, miksi sovittu kauppahinta oli ollut nolla euroa. Asiassa ei oltu väitettykään, että kysymys olisi ollut alihintaisesta kaupasta tai esimerkiksi veron kiertämiseen liittyvästä tilanteesta. Vaikka A ei ollut saanut osakkeiden luovutuksessa konkreettista vastiketta, niin pelkästään tällä perusteella ei voitu katsoa, että kysymys ei ollut tuloverolaissa tarkoitetusta luovutushinnasta. Kuvatuissa oloissa osakkeiden kauppaan tuli sovellettavaksi tuloverolain luovutusvoittoa ja -tappiota koskevat säännökset, jotka oli otettava huomioon A:n verovuoden 2016 verotuksessa.
Helsingin hallinto-oikeus 22.3.2019 T:19/0252/6