TaxFax nro 46 • 29.8.2019
Digi- ja väestövirasto aloittaa vuonna 2020
Valtiovarainministeriö tiedottaa, että digi- ja väestötietovirasto aloittaa toimintansa 1.1.2020.
Väestörekisterikeskus, maistraatit sekä Itä-Suomen aluehallintovirastossa toimiva maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö yhdistetään uudeksi kokonaisuudeksi Digi- ja väestötietovirastoksi.
Väestötietojärjestelmän, holhousasioiden rekisterin, vihkimisoikeusrekisterin, avioehtoasioiden rekisterin, avoliittoasioiden rekisterin ja lahjoitusasioiden rekisterin rekisterinpitovastuut siirtyvät kahdelle rekisterinpitäjälle, Digi- ja väestötietovirastolle sekä Ahvenanmaan valtionvirastolle.
Kuluttajaluottojen korkokatto
Oikeusministeriö tiedottaa, että pikaluottoja ja muita kuluttajaluottoja koskeva lainsäädäntö muuttuu 1.9.2019. Uudistuksen seurauksena korkokatto laajenee koskemaan valtaosaa kuluttajaluottoja. Sääntelyn ulkopuolelle jäävät vain sellaiset asuntoluotot, joissa vakuutena on asunto tai muuta omaisuutta, sekä liikennevälineiden, kuten autojen, osamaksukauppa.
Hintasääntelymalli muuttuu luoton todelliseen vuosikorkoon sidotusta mallista erikseen korkoa ja muita luottokustannuksia sääntelevään malliin. Jatkossa luoton koron yläraja on 20 prosenttia.
Lisäksi rajoitetaan oikeutta periä kuluttajalta muita luottokustannuksia kuin korkoa. Muuna kuin korkona perittävien luottokustannusten osalta kustannusten maksimimäärä päivää kohti on 0,01 % luottosopimuksen mukaisesta luoton määrästä tai luottorajasta luottosopimuksen voimassaoloajalta, ei kuitenkaan yli 150 euroa vuodessa. Luottokustannuksia ei saa myöskään periä ennakolta pitemmältä kuin vuoden ajalta.
Jos luotonantaja tai luotonvälittäjä rikkoo korko- tai luottokustannuskattoa koskevaa sääntelyä, kuluttajalta ei saa periä korkoa eikä muita luottokustannuksia lainkaan.
Koron ja muiden luottokustannusten enimmäismäärää koskeva sääntely koskee lain voimaantulon jälkeen tehtäviä sopimuksia. Ennen lain voimaantuloa tehtyihin sopimuksiin mainittua sääntelyä ei siis sovelleta.
Uutta oikeuskäytäntöä
Verotarkastuksen perusteella tehty arvioverotus kumottiin
Asiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana, oliko ravintolatoimintaa harjoittaneen A Oy:n alkoholijuomien myynnistä suoritettavan arvonlisäveron määrä tilikaudelta 1.7.2013–30.6.2014 ja ajanjaksolta 1.7.–31.12.2014 tullut määrätä arvioimalla.
Arvioverotus tulee lain mukaan kysymykseen paitsi silloin, kun veron ilmoittaminen on kokonaan laiminlyöty, myös tilanteessa, jossa veroa on ilmoitettu ilmeisesti liian vähän. Korkein hallinto-oikeus totesi, että laissa tarkoitetun ilmeisyyden vaatimuksen johdosta on oltava selvää, että ilmoitettu suoritettavan veron määrä on liian vähäinen. Jotta arvioverotuksen edellytykset tällä perusteella täyttyvät, verovelvollisen kirjanpitoa ja siihen perustuvaa ilmoitusta veron määrästä on pidettävä niin epäluotettavana, ettei ilmoitus oikaistunakaan kelpaa veron määrän laskemisen perusteeksi.
A Oy oli asiassa uskottavasti selvittänyt syyn verotarkastuksessa havaittuun kirjanpidon osoittamaan kassatilin negatiivisuuteen ja oikaissut virheen. Verotarkastuksen yhteydessä laaditun arviolaskelman mukainen myyntikate oli vain vähän korkeampi kuin kirjanpidon mukaan toteutunut. Korkein hallinto-oikeus arvioi, että laskelman itsenäinen näyttöarvo osoituksena arvioverotuksen edellytysten täyttymisestä jäi tämän vuoksi heikoksi. Kassakirjanpidossa havaituista puutteista huolimatta katsottiin, etteivät arvioverotuksen edellytykset täyttyneet.
KHO 28.8.2019 T:3854 eli vuosikirjassa KHO:2019:105
Pysäköintitoiminnan arvonlisäverotus
A:n kaupunki vuokrasi omistamaltaan yhtiöltä kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen yhteydessä sijaitsevat pysäköintitilat, joissa sijaitsevia pysäköintipaikkoja A antoi sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakkaiden ja muiden pysäköijien lisäksi sosiaali- ja terveyskeskuksen henkilökunnan käyttöön henkilökunnalta perittävää 15 euron kuukausittaista pysäköintimaksua vastaan.
Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut keskusverolautakunnan päätöstä, jonka mukaan kysymyksessä oleva henkilökunnan pysäköinti oli vastikkeellista alueiden vuokrausta kulkuneuvojen paikoitusta varten ja jonka mukaan A:n kaupungilla oli oikeus vähentää arvonlisäverolain 102 §:n 1 momentin nojalla pysäköintitoimintaansa liittyvät arvonlisäverot. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu ajalle 1.1.–31.12.2017.
KHO 26.8.2019 T:3831 eli vuosikirjassa KHO:2019:102