TaxFax nro 49 13.9.2019
Virheellisesti maksettuja kiinteistöveroja on palautettu
Verohallinto tiedottaa, että maksettuja kiinteistöveroja on palautettu noin 13 000:lle verovelvolliselle. Palautuksiin on useampia syitä, joita voivat olla:
- maksettaessa on käytetty väärän vuoden kiinteistöveron maksuviitettä, jolloin maksu ei kohdistu vuoden 2019 verolle.
- maksettaessa toisen henkilön (esimerkiksi puolison) veroa on käytetty omaa kiinteistöveron viitetietoa, jolloin maksu ei kohdistu oikein. Kummallakin puolisolla on oma viitenumero, jolla oma osuus kiinteistöverosta pitää maksaa.
- kiinteistöveroa on maksettu liikaa oikeilla maksutiedoilla (esimerkiksi vahingossa kahteen kertaan) vaikka toista kiinteistöveron erää ei ole. Vain ylimääräinen osuus palautetaan.
Mikäli maksu palautui takaisin virheellisen viitenumeron takia, kiinteistövero on edelleen maksamatta, ja sille pitää maksaa myös viivekorkoa. Koron määrän voi laskea korkolaskurilla (linkki) ja lisätä sen maksettavana olevan veron määrään.
Eläketulojen verotus
Verohallinto on julkaissut 12.9.2019 päivätyn ohjeen Eläketulojen verotus (linkki). Ohjeen lukua 5.1.2, joka käsittelee eläkkeen jaksottamista, on päivitetty verrattuna aikaisempaan saman nimiseen ohjeeseen.
Eläketulon jaksotus tehdään eläkkeensaajan vaatimuksesta. Lainmuutoksen jälkeen vaatimus jaksottamisesta on tehtävä ennen eläkkeen maksuvuodelta toimitettavan verotuksen verovelvolliskohtaista päättymistä. Säännöstä sovelletaan jo vuodelta 2018 toimitettavassa verotuksessa.
Takautuvasti maksettu lakisääteinen eläketulo voidaan jaksottaa sen vuoden ansiotuloksi, johon eläke kohdistuu. Edellytyksenä on, että vuoden aikana saatu takautuva eläke on vähintään 500 euroa ja kohdistuu vähintään kolmen kuukauden ajalta verovuotta edeltäneeseen aikaan.
Eläkkeelle siirtyvän henkilön verokortti
Koska eläkkeen verotus poikkeaa muiden ansiotulojen verotuksesta muun muassa vähennysten osalta, eläkkeensaajan on pyydettävä eläketuloa varten oma verokortti. Jos eläkkeensaaja ei hanki eläkkeelle verokorttia, ennakonpidätys on 40 %. Alkavan eläkkeen verokortti voidaan pyytää voimaan myös takautuvasti.
Eläkkeensaajan palkkatulot
Eläkkeensaajan saama palkkatulo vaikuttaa myös eläkkeiden verotukseen. Koska eläkkeensaajan palkkatuloa verotetaan lähtökohtaisesti kuten palkkatuloa yleensä, siitä myönnetään myös samat vähennykset kuin muustakin palkkatulosta. Eläkkeensaajan saamat palkkatulot pienentävät eläketulovähennystä.
Eläkkeensaajan saamasta palkkatulosta ei välttämättä peritä kaikkia sosiaalivakuutuksen maksuja. Palkkatuloista peritään työttömyysvakuutusmaksu siihen asti, kun henkilö täyttää 65 vuotta. Työeläkemaksua ja sairausvakuutuksen päivärahamaksua ei puolestaan peritä 68 vuotta täyttäneelle maksetusta palkasta.
Eläketulon verokorttia ei voi käyttää palkkatuloille. Satunnaisille palkkatuloille eläkkeensaaja tarvitsee palkkatulon verokortin. Eläkkeen veroprosentti pysyy yleensä ennallaan, jos palkkatulojen määrä on vähäinen.
Osa-aikaeläkettä saava saa palkkatulolle ja osa-aikaeläkkeelle yhtä suuret veroprosentit.